keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Vuoden takainen ovulaatio


Katselin tuossa kalenteria parisen päivää sitten, ja oivalsin, että tuon nuorimmaiseni olemassaolon mahdollistaneesta ovulaatiosta oli tasan vuosi aikaa. Ja mistäkö sen voi muistaa? No, lasten serkku sattui syntymään samana päivänä, ja me miehen kanssa juteltiin silloin, että ajatella, jos nyt tärppäisi, olisi tasan yhdeksän kuukauden ikäero serkkuun. Ja tärppäsi!

No, ovulaatiosta tyypin syntymään oli yhdeksän kuukautta ja kolme päivää. Hauskaa, miten se ilmaistauna tuossa muodossa kuulostaa tosi säntillisen pituiselta raskaudelta, hei ihan melkein tasan se 9kk! Mutta sitten taas raskauskielen viikoiksi ja päiviksi muutettuna se olikin semmoiset mukavat 41+3, eli iik, jo lähellä maagista yliaikaisuutta!


Vähän hassuhan se on tämä meidän systeemi, jonka mukaan raskaus lasketaan, eli viimeisimpien kuukautisten mukaan. Ihan sama milloin se ovulaatio on ollut, tai jos vaikka ihan se hedelmöittymisen ajankohtakin on tiedossa, niin silti, menkoista se laskeskellaan virallisesti. Ja sitten ultrassa mahdollisesti heitellään sitä laskettua aikaa vielä entisestään, keskiarvojen mukaan, suuntaan tai toiseen. Esikoisen kohdallahan laskettua aikaa olisi ultran mukaan pitänyt siirtää kahdesti, mutta tyydyttiin siirtämään vain kerran, hah. 

Eipä siis kuulosta kovin luotettavilta laskennoilta. Ja kun ottaa huomioon vielä, että ihmisten luontainen kantoaika vaihtelee ihan ihmisen mukaan. Näillä eväillä mietittynä on toki vähän hassua sekin, että sitten kuitenkin raskauden kestoa ajatellessa tuijotetaan niitä päiviä ihan tosi tiiviisti siellä raskauden loppupäässä, ja toisten ihmisten raskauksia oltaisiin käynnistämässä ihan vain päivien perusteella, ilman oikeaa lääketieteellistä syytä. Vaikka oikeasti vain tiiviimpi seuranta riittäisi.

Onneksi meidän pikkutyyppi päätti kuitenkin syntyä ennenkuin äitiä olisi koitettu laittaa käynnistykseen juurikin noiden maagisten päivien tiimoilta, mutta vähän jännäksi meni.




Mutta oi, vuosi sitten elettiin kyllä niin jänniä odotuksen aikoja. Ovulaatiosta se parisen viikkoa odotusta, että juuri alkanut raskaus näkyisi testissä. Voih ♥




tiistai 16. tammikuuta 2018

Mattoon piirtelyjä äidin jalanjäljissä


Eipä se omena taida kauhean kauas puusta putoilla näemmä. Meillä koettiin tällainen hetki väriliitujen kanssa, kun esikoinen kokeili kyniä mattoon. Leikkihuoneesta kuului:

"Äiti minä piirsin mattoon. Saako mattoon piirtää?"

Minä kauhealla kiireellä painelen siinä katsomaan, että teit mitä? Ja juu, ihan totta se lapsi puhui. Sinne oli piirrellyt. Ja minä kun luulin olevani varovainen ja vahtivani kynähommia. Niinpä niin.  Ei meillä vaan kynillä piirrellä muualle kuin paperiin.

Ensitunne oli kova ärsytys. Mitä sanon tolle pikkutyypille, pitääkö tommoisesta käytöksestä antaa sanktiota? Kaikki kynät jemmaan seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi vähintään? Aika nopeasti muistin, että juu, on sitä itsekin taiteiltu pienenä mattoja. Äiti aina muistaa kertoa, että koko matto oli väritetty, ja vielä molemmin puolin, sekä ylpeänä esitelty, että näin hieno siitä tuli! Mun pikkutyyppi tyytyi vähän vähempään taiteiluun, tai sitten se vaan oli fiksumpi, ja muisti kysyä välissä, että oliko tämä äitinkin mielestä kiva juttu.

Mitä mun äiti teki silloin? No laittoi lapsen tietenkin korjaamaan asian, eli pesemään maton. Kerroin lapselle, kuinka äitikin oli tehnyt pienenä niin, ja että mummi laittoi äidin matonpesuhommiin. Kysyin lapselta, että mitäs me nyt tehtäis asialle? "Pestään se matto". Niinhän se olisi tehtävä. Ah, ongelma ratkaistu. Kiitos äiti!



Mommy's girl. Kaikeksi onneksi se oli matto jota koristeltiin, eikä vaikka seinät..


P.s. Ensin mies pesi koneessa murusiksi mun toisen punaisen maton, ja nyt sitten lapsi piirteli tämän. Miksi kaikki on mun pyöreitä punaisia mattoja vastaan?


maanantai 15. tammikuuta 2018

Äitikaverit - se arkea nostattava voima


Kun ekaa kertaa tulin äidiksi, en tuntenut juurikaan muita äitejä. Asuttiin silloin Tammisaaressa, ja noh, oli aika yksinäistä. En osaa hyvin ruotsia, niin en ruotsinkieliseen perhekahvilaankaan uskaltanut mennä. Näin jälkeenpäin sitä kyllä ihmettelee, että miksen mennyt silti.
Yhteen kaksikieliseen paikkaan, siihen ainoaan, uskaltauduin, mutta tyhjän kerhon vetäjältä sain kuulla, ettei kävijöitä ole ollut, suomenkieliset kun ovat vähemmistössä paikkakunnalla.

Sitten muutettiin takaisin Lappeenrantaan, kaikeksi onneksi. Ei mulla täällä silti ystäviä ollut ennestään, enhän ollut kuin vuoden täällä aiemmin asunut. Silti olo oli aivan todella onnellinen muutosta ja sen tuomista mahdollisuuksista. Jo monta viikkoa ennen muuttoa googlettelin kaikki kerhot ja muskarit, mitä vaan löytyi.

Alettiin ahkerasti juoksemaan esikoisen kanssa kerhoissa ja muissa. Ensin tuttuja, ja vähitellen muutamia kavereitakin alkoi löytymään. Ihanaa. Ihan tosi ihanaa.


Aluksi vertaistuen kaipuu ei vielä ollut kovin suurta, mutta seura puolestaan oli tosi tervetullutta. Nyt, kun noita lapsia on kaksi, ja vanhempi jo tuommoinen leikki-ikäinen, eikä kotikaan aina enää ole siisti, ja utopia täydellisistä äideistä osoittautunut todellakin vain urbaaniksi legendaksi, niin juu, nyt on se aika, kun vertaistuki on ihan parasta. Korvaamatonta.

Vähän vaihtelevalla äitiporukalla ollaan jonkin aikaa jo säännöllisen epäsäännöllisesti vietetty kotiäitibrunsseja tai -välipalahetkiä. Kun lapset on saatu tankattua, rientävät he leikkeihinsä, ja silloin alkaa ne parhaat äitijutut. Jaetaann tähtihetkiä ja niitä ei-niin-tähtihetkiä. Nauretaan ja nyökytellään hyväntahtoisesti toistemme jutuille, koska todellakin tiedetään, mistä se toinen puhuu. 

Viime viikon yhteiset oivallukset naurattaa, ja kantaa vieläkin. Parhaimmillaan on tainnut yhdessä kerrostalokolmiossa kokoontua 14 lasta ja 8 äitiä. Hyvin mahduttiin :)


Ja sitä vertaistukea on onneksi saanut tätäkin kautta, kirjoittamalla. Kiitos ihanat ♥

torstai 11. tammikuuta 2018

Lapsen yliväsymyskierre


Se hiipi meille ihan salakavalasti. Ensin oli joulu, lomineen, serkuilla ja mummoilla ja ties missä. Päiväunia skippailtiin ja nukkumaan käytiin normaalia myöhemmin, kun oli liian kivaa, ja kaikkea tavallisesta poikkeavaa ohjelmaa. Sitten lapsi oli perään kipeänä, nukkui kyllä päikkäreitä hyvin, mutta kipeänä olon vuoksi yöunet oli hyvin katkonaisia.

Kun taas tuli terveet päivät, jatkui kuitenkin itkuisuus ja abaut miljoona heräilyä yön aikana. Mikä ihme sillä on? Mietin, että voiko olla joku korvatulehdus tullut, kun kaikki aina niistä kertoo,  kuinka pöpö menee korviin saakka, eikä sitä huomaa. Meillä kun ei sellaisia ole ollut, niin en niistäkään mitään tiedä.

Kauhea avuttomuuden tunne vanhempana.

Juttelin ystävän kanssa, että mikähän tolla on. Viisas ystävä kysyi, että oisko se väsynyt. Väsynyt! Voisko olla?

No olihan se. Asia korjaantui muutamassa päivässä, kun päikkärit aloitettiin normaalia aiemmin (ihan superpitkiä päikkäreitä!) ja nukkumaankin käytiin normaalia aiemmin. Saatiin univelkoja purettua. Huh että on helpottanut. Normaalilla vireellä varustettu lapsi ja ihan kivat yöunet. Tykkään. 

Mutta siis. Mun lapsi oli vaan väsynyt?! Niin väsynyt, että heräili vaan kesken unien. Oih voih. Niin helppo ratkaisu asiaan, ja uh huh, jos sitä ei ois keksitty, niin tilannehan vaan jatkuis ja jatkuis, ja kaikki kärsisi..?

Hassua, kun sitä vauvasta kyllä tietää, että yliväsyneenä elämä menee sekaisin. Vaan eipä tullut mieleen tuosta isommasta lapsukaisesta enää sama, vaan sitä kuvitteli jo vaikka ties mitä.



Oireet: itkuisuus, heräily, kiukkuisuus
Diagnoosi: univelka ja väsymys
Itsehoito: nukkuminen

Aina oppii uutta :D

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Iloisia uutisia synnytysrintamalta!


Eletään näin alkuvuotta vasta, mutta nii-in huippuja synnytysuutisia jo nyt! Vesisynnytykset mahdollistuu ihan tosi monella paikkakunnalla tänä vuonna! Synnytyslupa veteen on saatu jo tänä vuonna meidän ihkaomaan Lappeenrantaan! Siis vau!! ♥♥♥  

Viime vuoden toukokuussa kirjoittelinkin tässä ajatuksia eroavista synnytyskäytännöistä, ja tosiaan tämä vesisynnytysasia on ollut yksi, joka on ollut eriarvoistamassa synnyttäjiä ihan vaan paikkakunnan mukaan. 

Mutta siis, Lappeenrannan lisäksi lähipäivinä, viikkoina ja kuukausina vesisynnytyskoulutukset, ja sitä myöten vesisynnytysmahdollisuus rantautuu Mikkeliin, Turkuun, Seinäjoelle ja Vaasaan

Huhupuheina kuultua myös, että työryhmä asian etenemiseksi olisi myös Tampereella, ja että Joensuussakin tämä olisi työn alla. Jes! Ennestäänhän vesisynnytykset on olleet mahdollisia HUS:in alueen synnäreillä ja Oulaskankaalla. 

Kuva vau.fi

Lyhyesti vielä, että miksi vesisynnytys?
(monilla synnyttäjillä)
-vesi lievittää kipua
-rentouttaa
-pehmittää kudoksia, eli toisin sanoen ehkäisee repeämien tuloa
-vähentää verenvuotoa
-on lempeä myös vauvalle, uihan se tyyppi kohdussakin lapsivedessä

Itse olen molemmissa synnytyksissäni ollut altaassa, ja viimeisimmän myös synnyttänyt veteen. En voi muuta kuin suositella ♥


Että eipä muuta kun lisääntymään ja synnyttelemään!