lauantai 18. marraskuuta 2017

Kuukauden ikäinen

Ihanasta tapahtumien yöstä on jo kuukausi! Niin vanha on jo tuo meidän pienempi tyttönen tänään. Apuuva. Ei esikoinen ikääntynyt näin nopeasti kyllä! Nopeutuuko ajanjuoksu jokaisen lapsen jälkeen, vaiko ainoastaan ensimmäisen lapsen jälkeen? Toki eka vauvavuosikin meni nopeasti, mutta jotain rajaa sentään.

Arki soljuu omalla painollaan. Ollaan paljolti puuhailtu samoja asioita, kuin esikoisen kanssa ennen vauvan syntymääkin, eli vauva on päässyt kerhoon, muskariin, kirppikselle, kirjastoon. Ihan leppoisasti hän on mukana roikkunut, enimmäkseen nukkuen. Unenlahjat on hyvät. Tähän mennessä hän onkin nukahtanut aina, kun ollaan johonkin lähdetty.

Ai mikä sotkun määrä? En oo huomannut, että ois lisääntynyt ;) Mutta toinen vaan nukkuu.


Mun on vaikea käsittää, että oikeasti, tyyppi vaan voi sammahtaa johonkin, mihin hänet on käsistään laskenut. Mihin vaan! Ollaankin miehen kanssa nyt vasta tämän toisen tyypin kanssa tajuttu, mitä se "sleeps like a baby" tarkoittaa :D

Massakausi täällä on selvästi, tyyppi on saanut jo reilun kilon verran habaa sitten syntymänsä. Kasvaa tässä kohtaa ihan samalla lailla, kuin siskonsakin. Ekat nuhatkin on koettu, koska isosisko on aika ahkera pusuttelija, ja pusutteli sitten sen nuhankin siskolleen. 


Iltaisin, aina siskon mennessä nukkumaan, on meillä tämän minityypin kanssa treffit sohvalla seurustellen, torkkuen ja maitoa tankaten. Tyyppi osaa jo hekottaa äänettömästi, kun isi kutittelee. Hulvattoman näköistä ♥ 

Yöunille vauva käy meidän kanssa yhtä aikaa, nappaan vaan kainaloon. Siinä se sitten tuhisee koko yön, muutaman kerran välillä maitoa napaan vetäen. Aamulla hän jää vielä sänkyyn nukkumaan, kun me esikoisen kanssa noustaan aamun puuhiin.  

Toivottavasti seuraava kuukausi menisi edes vähän hitaammin.. :)


torstai 16. marraskuuta 2017

Parisuhteen sisustuskompromissit


Mies tilasi uuden subbarin olohuoneeseen. Aloin miettimään, että tähän pisteeseen on aika pitkä matka käyty, että kodissa, jossa myös minä asun, on olkkarissa jo monen monta mööpeliä. Ja ennen kaikkea se, että se on mulle ihan ok.

Mun matka ennen yhteisiä olohuoneita on lähtenyt ihanasta, punaisesta pikkuyksiöstä, jossa oli jokainen yksityiskohta vimpan päälle mietitty. Ei telkkaria tai muita vehkeitä, vaan sen sijaan vaatekaappeja tuplamäärä ja keskellä koko komeutta tanssitanko. Sitä pikkuista sinkkutytön yksiötä rakastin kovasti. Pilkkuja ja raitoja, valkoista ja punaista sopivasti sekaisin.


Niihin aikoihin itseäni inhotti sisustuksessa kaikki musta, ja tosiaan, kaikki elektroniikkahärpäkkeet. Ja sitten tavattiin miehen kanssa. Iso telkkari, ja rakkaus mustaan sisustuksessa. Eikä, mitä ihmettä!? Ja sitten vielä ne kaiuttimet ja muut. Siinä sitten lähdettiin miettimään, että mitä asioita halutaan yhteiseen kotiin tuoda ja ostella.

Ekassa yhteisessä kodissa subbari oli tilanpuutteen vuoksi telkkarin takana, ja kaiuttimet vielä siihen aikaan pienen pienet. En tykännyt, mutta siedin, niin kuin mieskin hienosti sieti mun vaatepaljoutta ja muuta tavaramäärää. Tanssitanko oli myyty, koska joo, ei mahtuisi mihinkään, ja paikkakunnanvaihdos vaikutti myös aktiiviseen harrastamiseen. Ostettiin musta sängynrunko päätyineen, koska yllättäen alkoi miellyttää omaakin silmää.



Jossain vaiheessa olohuoneeseen löysi tiensä myös vahvistin, ja vuosi vuodelta kaiuttimien koko on kasvanut. Kasvutahti kenties sama, jolla itse olen heittänyt vanhoja tavaroitani pois (jotta neliömäärän täyttöaste pysyisi samana ;) ). Vaivihkaa kaiuttimet ovat syrjäyttäneet myös mun taulut ja tuikkukipot, jotka ennen siinä tv-tason reunaa olivat koristamassa.

Ja samalla kuitenkin myös oma silmä on tottunut.


Saksasta tilattu subbari saapunee lähipäivinä, ja mies odottaa sitä jo suunnilleen tunteja laskien.
Hauskaa, miten yhdessäolo muuttaa ihmistä. Nykyään olen vain iloinen, että toisen subbarihaave toteutuu. Mustaa keittiötä, joka on myös haaveissa, en kyllä oikein vielä ainakaan purematta niele, mutta eihän sitä koskaan tiedä :)

Oon onneksi miekin tehnyt jotain. Voi olla, että miehen sinkkuboksissa sohvalle mahtui myös istumaan sohvatyynyjen sekaan. Ja tuskinpa hän tuolloin osasi kaivatakaan vaikkapa vuodenaikojen mukaan vaihtuvia verhoja.. ♥


Kuvat miun punaisesta yksiöstä

tiistai 14. marraskuuta 2017

Kaappien tyhjennystä ja täydennystä

Lähiviikkojen ja kuukausien kirppislöydöt ovat oikeastaan kaikki olleet arkisia, pieniä löytöjä. Ilahduttavia, ja jossain vaiheessa käyttöön tulevia, mutta ei mitään suurta tai mullistavaa, mitä olisi tosi kovasti etsinyt. Ja hei, missä on taas ne löytöretket, kun yhdellä kertaa löytyy ihan huima kirppissaalis? Ei ole näkynyt!

Meneillään on ollut myös kova kaappien (tai oikeastaan nurkkien) siivousvimma, ja tavaraa on laitettu eteenpäin enemmän, kuin mitä ostettu jemmaan lapsia ajatellen. Historiallista. Aina tuntuu löytyvän lisää karsittavaa tavaramäärässä, vaikka säännöllisesti pari kertaa vuodessa tuo tuonlaatuinen siivousvimma iskeekin.




Tästä siivousvimmasta eritoten mies on ollut ilahtunut. Yksi kassillinen myyty, toinen laitettu roskiin, ja yksi jätti-ikeakassi suuntaamassa Konttiin. Tekee miehen onnelliseksi ;)


Edellisiä kirppislöytöjä:
Jänniä hetkiä kirppiksellä
Ensimmaisiä ostoksia vauvalle
Välikausi kirpparilta (ainakin melkein)
Kirppismäihä

maanantai 13. marraskuuta 2017

Pienen mielen mietteitä siskoudesta

Kirjottelin juuri, kuinka itsestä tämä kahden lapsen äiteily on luontevaa, hyvältä tuntuvaa. Esikoisen mieli taas selvästi käsittelee minua enemmän sitä, että äiti on nyt myös jonkun toisenkin tyypin äiti. Se näkyy myös pikkutyypin jutteluissa.




"Äiti, missä minun paikka on?"
Kyseli surullinen taaperoinen kauppareissulla, jolle ei oltu rattaisiin otettu mukaan kuin vain vauvan vaunukoppa, ja taaperon ratasosa jätetty kotiin. Voi pieni murunen. Voi äidin sydäntä, joka oli pakahtua surkeudesta. Hän kyllä jaksaa kävellä kauppaan ja takaisin, mutta voih, kun siskokin saa olla rattaissa. Niinpä, ymmärrän. ♥

"Kyllä tähän mahtuu kaksi tyttöä yhtäaikaa"
Näin on esikoinen tuumannut joka päivä, useaan otteeseen, aina silloin, kun tytöt ovat molemmat sylissä samalla kertaa. Voi kyllä, niitä onneksi mahtuu syliin kaksin kappalein ♥

"Äitin kanssa samalaiset pipot on. Vain minulla ja äitillä, (r)usettipipot." 
Tärkeä asia pienen elämässä. Vain äitillä ja esikoisella, ei ole vauvalla samanlaista. 


"Ei vauva saa tätä keksiä syödä, mummo osti vain minulle sen" 
Me ollaan aika paljon tuon pikkutyypin kanssa keskusteltu kaikesta kivasta, mitä hän saa tehdä tai syödä, mutta vauva ei vielä saa. Ihan vaan niitä hyviä asioita korostaaksemme ja esille tuodaksemme, jos se vaikka ehkäisisi vähän sitä mahdollista mustasukkaisuuttakin. Vauva kuitekin on paljon sylissä jo imetyksenkin takia, ja toki muutenkin saa huomiota. Mutta kaksivuotias saa sentään syödä keksiä silloin tällöin, siitä hän osaa olla ihan ylpeäkin :D

Mutta kyllä sitä siskoa myös kovasti rakastetaan."Minun sisko-kuuta" (sisko-kulta), ja on sitä jo mietitty myös, että "mitsi sisko ei halua leikkiä minun kanssa?" 

Ihana pieni isosisko ♥


lauantai 11. marraskuuta 2017

Helpompaa kahden äitinä?


Musta tuntuu, että on kahta koulukuntaa. Niitä, jotka pelottelee, että kahden pienen kanssa on hankalaa ja mikään ei onnistu, ja niitä, jotka kertoo, että useamman lapsen kanssa on paljon helpompaa, kuin yhden lapsen kanssa. Tällä huimalla reilun kolmen viikon kokemuksella sanoisin, että lukeudun tuohon jälkimmäiseen kastiin. Vaikka miulla edelleen on vain kaksi kättä, niin kyllä tää silti tuntuu hyvältä ja sujuvalta. Luontevalta.



Toki pyykin määrä on taas tuplaantunut, kotoa poistumiset vie enemmän aikaa, ja esikoisella on alkanut uhmistuhmis-ikä (joka toki voi liittyä myös pikkusiskon saapumiseen..). Tietysti silloin, kun toinen huutaa vaunuissa pää punaisena, ja toinen uhmistelee kaupan lattialla makoillen, kun ei saanut muumi-lakua, niin eihän se naurata silloin. Eikä sitä vieläkään ole oppinut leppoisaksi, hermostumattomaksi äidiksi. Mutta siltikin. :D

Vai onko se vaan se onnellisuus, joka tuplaantuu  jokaisen lapsen myötä ja toimii arjen kantavana voimana? ♥

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Joululahja meren taa

Tänäkin vuonna ollaan taas mukana tekemässä yhdelle lapselle edes vähän mukavampaa joulua, joululahjan muodossa. Operaatio joulun lapsi vie Romaniaan ja Moldovaan joululahjoja lapsille, jotka elävät melkoisen köyhissä oloissa. Tälleen omista kotinurkista, jotka sattuvat olemaan täynnä roinaa, on välillä vähän vaikea kuvitella, kuinka vähällä toiset elää. Tai kuinka suuri asia yhden lahjan saaminen voikaan olla. 




Homma toimii niin, että suomalaiset, ihan tavalliset ihmiset, ostavat pakettiin tarvittavat tavarat, pakkaavat ne, ja toimittavat lahjan palautuspisteisiin, joita löytyy ympäri Suomea. Meiltä Lappeenrannastakin löytyy useampi palautuspiste tänä vuonna :)
Paketti täytyy toimittaa palautuspisteelle 13.-20.11., eli ensi viikolla. Hyvin on siis vielä aikaa haalia paketti kasaan :)

Tää on harvinaisen kivaa lahjojen ostamista, kun kerrankin tietää, mitä ostaa. Lahjoja on miusta ihana antaa, mutta lahjojen keksiminen on miulle ainakin välillä vähän uuvuttavaa, jos ei ole ennalta mitään ajatusta, mitä antaa. 
Viime vuoden paketteja pääsee kurkkaamaan täältä. Viime vuonna lahjassa oli myös karkkia, tämän vuoden lahjoihin niitä ei enää laiteta.




Tänä vuonna tämä on miusta vielä viime vuottakin kivempi homma, koska nyt esikoinenkin ymmärtää vähän enemmän asian päälle, ja on ollut mukana valitsemassa lahjoja pakettiin :) Saadaan vähän joulun odotusta itsellekin jo tällä tapaa, ja jos voisi istuttaa toisellekin antamisen ilon jo pienestä lähtien ♥



Hyvää joulua siulle, 2-4-vuotias tyttönen, siellä jossain ♥



tiistai 7. marraskuuta 2017

Askarteluvimma

Meille on pesiytynyt askarteluvimma. Itsekin toki tykkään kovasti kaikkea väsäillä, mutta tällä kertaa askartelukärpänen on puraissut taaperoa. Haluan miimata!, eli liimata, meillä kuuluu usein.



Eilen olikin sitten ihan tyypin lempparipäivä, askartelua kerhossa, ja kotonakin väsäiltiin vielä isänpäiväkortteja vaarille, ukille ja ukolle. 

Monesti meillä lapsonen maalailee sormiväreillä nakuna, ennen kylpyaikaa. Silloin se on ihanan rentoa puuhaa äidinkin mielestä, etenkin kun ipana tykkää kovasti maalailla itseään. Iso vahakangas vaan alle ja maalaushommiin. 



Tietyn lopputuloksen hakeminen ja vaatteet päällä oleminen tekee kyllä asiasta huomattavasti rankemman homman.. Täytynee varmaan päästää lapsonen maalailemaan hetipian uudestaan, vähän epäilen, ettei tuo aikuisen sanelema "sotketaan niin vähän kuin mahdollista" -askartelu tällä kertaa ollut sellainen ihana taidehetki, josta ipana haaveili :D



Mutta saatiinpahan kortit tehtyä, ja ihanat pikkunorsut tulikin ♥

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Saahan pömpöttää?

Vajaa kolme viikkoa synnytyksestä. Tälläkään kertaa mun kroppa ei ole mikään maailman nopein palautuja, tai ainakaan ulkonäöllisesti. Kyllä tosiaan pömpöttää vielä, ja veikkaan, että tuo maharassukka tulee pömpöttämään vielä jokusen tovin. Se on kuitenkin ihan ok, enimmäkseen.

Välillä on ärsyttäviä päiviä. Sitä huoahtaa ja miettii, miksi joidenkin supergeeneillä sitä mahtuu muutaman päivän päästä niihin omiin pöksyihin, mahanahka vaan sanoo slurps - ja vetäytyy takaisin alkuperäisiin asetuksiinsa. Sitten taas toisten mahanahka on sellainen lörpsy jonkun aikaa, että se varmaan heiluisi tuulessakin, jos tuolla nakuna hiippailisi.



Onneksi sitä tässä kohtaa kuitenkin tietää, että vaikka vielä tosiaan tälleen vajaan kolmenkin viikon päästä synnytyksestä koko olemus näyttää ja tuntuu pullavalta, niin se on ihan ok. Kyllä se siitä, pikkuhiljaa. Oikeastihan kolme viikkoa on ihan äärettömän lyhyt aika. Itsestä vaan tuntuu, että aikaa olisi kulunut paljon enemmänkin, kun mikään paikka ei arista tai ole kipeä, kaikki on muuten ihan niinkuin ennenkin. Ja että pitäisi jo näyttää siltä, kuin ei olisi synnyttänytkään. Mistä ihmeestä sitä on saanut sellaisen ajatuksen päähänsä?

Tavallaan sitä on jonkin sortin paine ulkonäöstä synnytyksen jälkeen. Kun aina löytyy näitä huutelijoita, jotka ilmoittelee koko maailmalle, että raskauskilot on vaan liian monta syötyä munkkia, oma vika siis. Ja että itsellä ainakin ne kilot jäi suoraan sinne synnytyssaliin ja bla bla bla. 



Sitä itse vetää vatsaa sisään, että saisi takin mahtumaan päälle :D Ei, en ole vielä entisissä mitoissani. En myöskään silti ole laiska, tai mässäillyt läpi raskauden. Mutta eiköhän se tästä, pikkuhiljaa. Jospa kukaan ei tulisi kysymään, että joko siellä mahassa kasvaa toinen, kun näinkin olen kuullut käyneen. Karseeta :D

Armoa, pliis, ehkä eniten itselle ♥

Kuvat Kos og Kaos


lauantai 4. marraskuuta 2017

Ei sitä aina virheistään opi

Jos jotain olen tämän parivuotisen äitiyteni matkalla oppinut, niin sen, että ei niistä virheistään opi. Ei ainakaan joka kerta. Vaan ehkä enemmänkin päinvastoin, ne on ne samat jutut, joihin sitä usein, liian usein kompastuu. 

Lempeys. Aina niin toivon, että sitä voisi olla tiukassakin tilanteessa lempeä, hidas kiivastumaan. Hillitsisi hermostumistaan paremmin. Usein se onnistuukin, jolloin voi oikein mielessään onnitella itseään, että hitsi mä selvisin tästä hienosti, jopa ihan aikuismaisesti, lapsen tunteita sanoittaen ja itseni tilanteessa rauhoittaen. Mutta sitten on ne tilanteet, kun oma ärsytys pamahtaa esille ensimmäisenä reaktiona. Uagh!

Ja toisaalta tiedän myös, että tarkoitus on mallintaa lapselle inhimillistä ihmistä. Sellaista, joka saattaa myös suuttua välillä, ja joskus se aikuisen äänikin nousee yllättävän kovaksi melusaasteeksi. Sitten taas sovitaan, ja elämä jatkuu. Aikuisenkin huonot hetket mahtuu kyllä elämään. Vaan silti se harmittaa. Ja nolottaa. Miksi taas menin hermostumaan samasta tyhmästä jutusta? Ihan kun sitä ei muka tietäisi, että ipanan hoputtaminen ja komentelu - todennäköisesti siinä vaan palaa oma hermo, eikä todellakaan seurauksena ole yhteistyöhaluinen ipana.



Tää on varmaan näitä asioita, johon kuuluu kai todeta, että täytyy olla itselleen armollinen. Ja ehkä mun tapauksessa opetella, yrittää hitaammin kiihtyväksi myös. Aina välillä.

Mitkä teillä on ne kompastuskivet?


perjantai 3. marraskuuta 2017

Vastasyntyneen vessa-asioita


Vähän jo aiemminkin kirjoittelin, kuinka ollaan aloitettu käyttämään tuota vauvatyyppiäkin vessassa tarpeitaan tekemässä. Eli toinen kierros on alkanut näissä vauvan vessatushommissa, joita myös vauvan vessahätäviestinnäksikin jotkut kutsuu. Me kutsutaan ihan vaan vessassa käymiseksi, tai muilla ihan tavallisilla sanoilla. Pissakakkajuttuja.

Koska ihan perusjuttua se tavallaan onkin, niinkuin elämän muutkin perusasiat, syöminen, nukkuminen. Ja pissaaminen ja kakkaaminen. Joka kerta itseä tavallaan ällistyttää se, että siihen se vaan tekee, kun pitelee vessanpöntön päällä ja tekee pissausäänen. Tokihan pitempään ilman vaippaa ollessa todennäköisesti tekisi muutenkin, mutta se on jännä nähdä, kuinka pikkutyyppi valpastuu pispispis-äänen kuullessaan, ja käy tositoimiin.


Esikoisen kanssa nämä vessa-asiat sai alkunsa esikoisesta itsestään lähtöisin. Hän oli suunnilleen kaksiviikkoinen, kun tajuttiin, että tietynlainen itku tulee usein ennen kuin vaippaan tulee tuotosta. Siitä sitten aloitettiin viemään vessaan. Yllättävän palkitsevaa hommaa.

Ja en hetkeäkään usko näitä ihme juttuja, etteikö vauvat osaisi pidättää, tunnistaa hätäänsä tai ilmoittaa siitä. Koska höh, osaahan ne. Vielä joku seitsemisenkymmentä vuotta sitten se on ollut ihan perusjuttuja täälläkin, ja hyvin monissa maissa pissattaminen on peruskauraa vieläkin. Toki ne ovat maita, joissa ei kertakäyttövaippoja niin paljon käytellä.

Nykyajan muovivaipat on niin imukykyisiä, että niitä käyttäessä ei ehkä sitä hätäänsä niin huomaakaan, koska sen tuotokset ei välttämättä tunnu missään, joten syy-seuraussuhde ei selkene käyttäjälle. Mutta en sen perusteella kyllä menis kirjoittelemaan näitä esim. MLL:n totuutena kertomia juttuja, kuten: 

"Lapsi tunnistaa, että hänellä on vaipassa kakka tai pissa. Tähän lapsi pystyy aikaisintaa noin 15kk:n iässä." -öö mitä? :D Ja että lapsi alkaa hallitsemaan rakkoaan kolmevuotiaana. Oi voi. Aika rajuja yleistyksiä. Se, että nykyään on melko yleistä että opitaan kolmen vuoden hujakoilla kuivaksi (tai paljon myöhemminkin. Ja ei sillä että siinä olisi mitään väärää.), ei kyllä tarkoita, etteikö pystyisi tunnistamaan hätäänsä/ilmaisemaan sitä/pidättämään yms yms. Tosin joidenkin lähteiden mukaan vessahädän viestiminen vähenee puolen vuoden ikään päästessä, jos viesteihin ei ole vastattu.



Googleen kun kirjoittaa hakusanaksi vessahätäviestintä, niin tuloksissa näkyy usein myös sana vaipattomuus. Meillä ei kuitenkaan ole tarkoitus olla mitenkään vaipattomia, vaan ihan niinkin uljasta, kuin antaa vaan vauvan tehdä tarpeet myös muualle kuin vaippaan, silloin kun se on mahdollista.

Nämä tällaiset termit ja muut saa miun mielestä asian kuulostamaan ihan yhtä vaikealta, kun vaikka kestovaipat niistä ekaa kertaa selvää ottavalle. AIO:t, kuorivaipat, lisäimut, sisävaipat, taskuvaipat.. Vaikka oikeasti on aika simppeli asia, toki vaatii vähän viitseliäisyyttä, mutta ei mitenkään överipaljon.

Ja ei, en kuvittele, että näistä meidän murusista tulee mitään neroja sen ansiosta, että ovat päässeet vessaan keskimääräistä aiemmin ;)


torstai 2. marraskuuta 2017

Lattiaremontti ohi!

Tähän parit voitontanssit perään! Huh kun mulla on onnekas olo. Remontti, jonka piti kestää puolestatoista kuukaudesta kahteen kuukauteen, olikin ohi viikossa!!! VIIKOSSA!! Ihan huippua. Ja niistäkin päivistä suurimman osan mies oli isyyslomalla, eli helpottamassa arkea (huomattavasti) ilman keittiötä.

Remppamieskin tuumasi, että tässä nyt vain sattui olemaan onnekas väli, jossa he juuri ehtivät tämän homman hoitaa, muutoin olisi kestänyt paljon kauemmin. Eikä me keretty rempan aikana käydä kun vaan kerran hesessä ja kerran pitsalla ;)





Isyysloman tuomat unenlahjat

Meillä herättiin tänään ovikellon soittoon, kun remppamies tulikin ajoissa jo ennen puolta kasia. Tai siis minä heräsin. Lapset jatkoivat nukkumista edelleen, tuohon aikaan!! Siis vaikka kellojakin on juuri siirrelty taaksepäin!

Ennen miehen isyyslomaa taapero heräsi usein jo miehen herätyskelloon, siinä kuuden pintaan. "Heräs!"  Uagh, mutta mie en halua vielä nousta, on oma ajatus siihen aikaan. Niistä aamuista tulee aina niiiin pitkiä.

Miehen ollessa isyyslomalla saatiin hyvä rytmi, vaikka nukkumaan mentiin ihan normaaliin aikaan, niin heräiltiin koko perhe silti joka aamu vasta kahdeksan jälkeen, joskus vasta yhdeksänkin jälkeen. Ihan ihmeellistä, ja ihanaa!




Kivuton ajasta toiseen siirtyminen siis, ilman sen kummempaa taktikointia talviaikaan siirtymisestä. Kiitos isyysloma! Eilen alkoikin sitten se arki, miehen kellon soidessa kuudelta, ja muiden vain kääntäessä kylkeä.


tiistai 31. lokakuuta 2017

Istukan istutus


Synnytyksen jälkeen jemmasin istukan jääkaappiin odottamaan, että keksisin, mitä haluan sille tehdä. Sairaalassahan tavallisesti nakataan istukka jätteeseen, jos ei sitä itselleen halua. 

Taloyhtiön roskikseen kiikuttaminen tuntui itsestä jotenkin tosi karulta, olihan se istukka pitänyt elämää yllä, kasvattanut vauvaa kohdussa sen yhdeksän kuukauden ajan.

Syödäkään sitä en halunnut, vaikka jossain vaiheessa sitäkin vaihtoehtoa mietin. Ei ole nykyään mitenkään tavatonta, että istukasta laitetaan palanen smoothien sekaan, tai istukka kuivataan ja jauhetaan kapseleiksi, joita sitten vitamiinien tapaan nappaillaan. Joidenkin lähteiden mukaan se mm. edistäisi maidon nousua ja toisi lisäboostia lapsivuodeaikaan. 

Mutta se ei jotenkin tuntunut omalta jutulta. En verta tai sisäelimiä harrasta muutenkaan, en verilettuina tai maksalaatikon muodossakaan. Ja sitten taas toisten lähteiden mukaan ei sen istukan sisäinen nauttiminen niin kauhean hyvä juttu olisikaan, vaan päinvastoin voisi häiritä joitain hormoneja. Että mene ja tiedä sitten. 

Päädyin sitten hautaamaan istukan maahan. Vierestä katselija kyseli, että onko tämä nyt jotain taikauskoa. Ei, ei minulle ainakaan. Se vain tuntui itsestä hyvältä, istukka sai ansaitsemansa lepopaikan. Synnytyksestä oli aikaa viikko, ja tuntui, että istukan hautaaminen jollain tapaa oli synnytyksen "päätesanat", loppukohtaus. 

Josko sitten kevään tullen siihen istuttaisi vaikka jonkun kukan päälle. 




Onneksi maa ei ollut vielä jäässä, vaikka jäätävän kylmää kyllä oli. Takkikin mahtui päälle vain mahaa sisään vetämällä ;) 


lauantai 28. lokakuuta 2017

Terveisiä remppakaaoksesta!


Meillä on täällä hilpeitä tunnelmia, kun keskellä vauvakuplaa ja lapsiperhearkea aloitettiin keittiön lattiaremontti, jonka tulemisesta kirjoittelinkin täällä.

Remontti alkoi torstaina. Jo keskiviikkona mies tyhjenteli keittiötä. Pöytä, tuolit, vitriini ja kaikki muu irtoroina piti ripotella ympäri kotia, muualle, kuin sinne keittiöön. Ja koska kukaan ei oikein tiennyt mistään mitään, eli sitä, kannattaako meidän lähteä evakkoon jonnekin, tai kuinka pitkään remontti kestää, niin me päätettiin jäädä kotiin, ja katsoa, miten käy. Eli myös kaikki arkiset asiat, mitä me syömiseen tarvittaisiin, piti saada mahtumaan jonnekin päin olohuonetta..

Eli täällä me elellään keskellä remonttia. Ja koska olohuone toimittaa tällä hetkellä myös keittiön virkaa, saa kai ihan luvan kanssa vissiin syödä sohvalla ;)



Torstaina täällä oli hulina, kävi monen monta työmiestä katselemassa ja tuomassa härveleitä. Lattia purettiin ja hiottiin. Hiomakoneen ääni oli niin kova, että me lähdettiin vauvan kanssa evakkoon siksi aikaa. Taaperoipana jäi isin ja kuulosuojainten kanssa toimintaa ihmettelemään, oli jännää kuulemma. Sen jälkeen tuotiin joku kuivauslaite, joka kuivailee lattiaaa suunnilleen viikon verran (jos me muistetaan sitä aina siirtää uutta kohtaa kuivailemaan..).

Tällä hetkellä onneksi keittiö on muutoin käytettävissä (eli lähinnä siis uuni ja hella), vaikka siellä kuivausvehje onkin, ja oviaukko muovitettuna. Viikon päästä sitten ollaan taas viisaampia, mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä, ettei tähän mene sitä muutamaa kuukautta, vaan paremminkin muutama viikko vaan.



Onneksi, onneksi, ONNEKSI mies on ollut vielä isyyslomalla. Mitähän tästä olisi muuten tullut? :D

Mutta kyllä tää tilanne on vähän suklaata saattanut vaatia..

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Tää vauva todella osaa nukkua! Ajatuksia vauvan ensimmäiseltä viikolta

Meillä on täällä viikon ikäinen typykkä, joka on ainakin tähän astisen ikänsä nukkunut ihan valtavan hyvin! Niin päivällä, kuin yölläkin, monen tunnin pätkiä. Ihan ikään kuin vahingossa, ilman mitään nukuttamisia. Ja sitten taas toisaalta, jaksaa puolitoista tuntiakin tapittaa virkeänä hereillä. Oon kyllä ihan ihmeissäni tästä asiasta, esikoinen kun nukkui ekan vuoden ajan ihan minipieniä päikkäreitä, vartista puoleen tuntiin, ja etenkin iltaisin ja öisin nukahti parhaiten tissi suussa. Toivon tosiaan, että tää tämän uuden tyypin tyyli jatkuu, tykkään! 

Vauvalla on jo ihan selkeä rytmi, varmaan juurikin noiden pitkien päikkäreiden ansiosta, ne rytmittää päivää mukavasti. Ja tyypillä on kyllä tosi kova ruokahalu! Kuuden päivän ikäisenä oli jo syntymäpaino ohitettu! 



Ekoina päivinä meidän vointia kävi katsastamassa mun kätilö, ja muutaman päivän ikäisenä meillä olikin vuorossa sitten vauvan lääkärintarkastus sairaalassa. Mua jännitti tuo käynti etukäteen jonkun verran, koska tiedän monia kotisynnyttäjiä, jotka on nimenomaan tuossa vauvan tarkastuksessa saaneet kyykytystä kotisynnytysvalinnastaan, ja tosiaan kohdanneet melko ikävää kohtelua kaikin puolin, ja siitä sitten joutuneet valituksia tekemään eteenpäin. Vaan turhaa jännitin, meidän sairaalassa oli vastaanotto mukava, lämpimän asiallinen, niin kuin sen pitäisikin olla. Hyvä Lappeenranta, jälleen kerran :)
Käynti oli onnistunut senkin puolesta, että voitin sairaalassa olleen imetysviikon arvonnan, lahjakortin ravintolaan!

Muutoin meidän päivät on olleet mukavaa puuhastelua ja lepäilyä kotona, ja joitakin vieraitakin on käynyt vauvaa ihastelemassa. On ihanaa kyllä, kun mies on kotona. Vielä onneksi toinen viikko jäljellä isyyslomaa.




Myös pönttöpissailut on vauvan kanssa jo aloitettu. Eka pissa ja kakka pönttöön kahden päivän ikäisenä ;) Vauvan pissattaminen on kyllä niin jännää ja tavallaan hauskaakin, kuinka nopeasti pieni voi ymmärtää "pissamerkin", suhuäänteen, ja yhdistää sen pissaamiseen ja kakkaamiseen. Kyllä me vaippoja pidetään ihan tavalliseen tapaan, mutta annetaan myös mahdollisuus tehdä suoraan pönttöön, vaippaa vaihtaessa ja jos on ollut pitkään kuiva vaippa. 

Mun oma elo on aika hormonihuuruista ollut kyllä. Tunteet tosi pinnassa. Oon itkenyt miehen töistä tullutta ihanaa kukkakimppua, kovan tuntuista sänkyä, ja sitä, kun esikoinen vaan yhtäkkiä joutuu jakamaan vanhempansa tuon vauvatyypin kanssa. Vaikka esikoinen on kyllä hurjan hienosti ottanut vauvan vastaan, paijailee ja hoitaa mielellään, mutta kyllä vähän enemmän myös selvästi asiat häntä kiukuttavat, kuin aiemmin. Isoja tunteita siis molemmin puolin. 




Mutta kyllä on ihanaa olla kahden pienen murusen äiti ♥


maanantai 23. lokakuuta 2017

Upea syntymä - meidän kotisynnytys


Oi syntymän ihmettä! On vieläkin ihan sanattoman onnellinen olo tuon pienen tyypin syntymästä. Huh. Täällä ollaan tänään viiden päivän ikäisiä. ♥

Lyhyesti


Vauva syntyi yöllä veteen, kotona synnytysaltaassa. Synnytyksen alkamisesta vauvan syntymään meni kolmisen tuntia. Synnytystiimissä mies, kätilö ja doula. Käytössä oli jumppapallo, musiikki, suihku, synnytysallas, liike, akupainanta, ääni (ns. synnytyslaulu), kosketus, tsemppaaminen ja ennen kaikkea hengitys. Kalvot menivät vasta ihan lopussa, ja vauvan pää syntyikin vielä kalvopussissa. 
Synnytys oli upea ja tosi voimaannuttava. Voiko sanoa, että elämää mullistava?


Perusteellisen pitkästi


Varmaan jo viikon ajan ennen tyypin syntymää oli supistellut iltaisin hiljakseltaan, suunnilleen joka toinen ilta. Toisina iltoina taas ei ollut minkäänlaisia tuntemuksia. Vähän jo ehkä turhautti. 

Vauvan syntymäyötä edeltävänä päivänä me puuhailtiin esikoisen kanssa tuttuun tapaan, käytiin kerhossa, kirpparilla ja kirjastossa. Mukava touhuntäyteinen päivä, ei mitään synnytystuntemuksia ennakoitavissa. Illalla katseltiin telkkarista ensitreffejä alttarilla, aika tylsää meno oli taaskin. Siinä jossain kohtaa ohjelman lomassa alkoi tulemaan jo tutuksi tulleita iltasupistuksia taas. Vähän napakampia olivat, kuin aiemmin, mutta eivät mitenkään kipeitä. Taaperon kassi oli odotellut eteisessä jo monta päivää, ja siihen nakkailin vielä joitain vaatteita, varmuuden vuoksi. Ilta meni tavalliseen tapaan, mutta nukkumaan menin kuumavesipullo selällä, helpotti oloa.

Puoli yhdeltä yöllä, tunnin parin yöunien jälkeen heräsin. Alkoi olla sellaisia supistuksia, ettei niitä ollut enää helppo makuullaan vastaanottaa. Nousin ylös ja mietin, että jes, nyt se alkaa! Halusin olla hetken aikaa yksin, rauhoittua omalla tavallani synnytyksen alkaessa, joten en vielä herättänyt miestä. Ja toki halusin, että mies saisi vielä vähän unta, koska kohtahan häntä tarvittaisiin tositoimissa.

Supistusten ollessa tuloillaan etsiydyin nojailemaan jumppapalloon, kuuntelemaan Juha Tapiota ja rentouttamaan koko kropan. Hengittämään. Supistusten väleissä puuhailin muita juttuja, siirtelin tavaroita pois tieltä ja hain synnytyksessä tarvittavia asioita esille. Ja sitten taas kipitin rivakasti jumppapalloa kohti. Tässä vaiheessa oli jo myös kauhea jano koko ajan, kohtu työskenteli niin kovasti.

Tunti kului näin. Supistukset kovenivat, joten menin herättämään miehen. Kello oli puoli kaksi. Silloin iski vielä vahvempi onnen tunne, että nyt se on oikeasti menoa! Kohta tapahtuu! Mies alkoi laittamaan ammetta käyttökuntoon, pressu alle, ammeeseen suojamuovi, vesiletku hanaan kiinni, vesilämpömittari esiin ja vesi valumaan altaaseen.

Kahden aikaan mies soitteli kätilölle ja doulalle, että nyt voi tulla. Samaan syssyyn myös taapero heräsi, joten soitettiin myös anopille, että tämä lähtisi samantien hakemaan ipanaa heille.

Tässä kohtaa supistukset olivat jo niin mukavia, että olin alkanut käyttää ääntä rentoutumiseen niiden aikana. Mulla oli koko ajan vahva tunne siitä, että keho tietää, mikä keino milloinkin auttaa parhaiten, joten seuraavaksi suuntasinkin suihkuun, kun altaassa ei ollut vielä tarpeeksi vettä. Suihkussa jatkoin samaa menoa, keinuttelin kroppaa, nautin lämpimästä vedestä ja tuotin pitkiä vokaaleja supistusten aikana. Kätilö saapui. Huikkasin suihkusta, että eikö sinne altaaseen jo pääsisi? Pääsihän sinne.

Altaaseen päästyäni tuli taapero sanomaan heipat. Ihana hetki, halattiin ja pusuteltiin. Kerroin, että vauva syntyy kohta tänne altaaseen, ja aamulla nähtäisiin taas, syötäisiin vihdoin sitä pakastimessa odottavaa kakkua. Tyyppi lähti hyvällä mielellä mummon matkaan. Doula saapui.

Vastaanotin nyt jo tosi tiheitä supistuksia altaassa, vesi tuntui ihanalta koko kropassa. Edelleenkin äänenkäyttö jatkui, synnytystiimi tsemppasi mukana, ohjaten matalampiin äänteisiin, jotta keho pysyisi rennompana. Silittelyä, kädestä pitelyä. Mies laittoi Nina Leen ihanaa synnytysmusiikkia soimaan. Välillä taisin vähän ohjeistaaa, että nyt on väärä kappale. Siihen tunnelmaan ja olotilaan sopi selkeästi tietyt kappaleet. 
Supistukset olivat jo niin tuntuvia, että kaipasin akupisteiden painamista alaselästä, kovaa, ja kovempaa. 

Tunsin, että nyt vauva on jo tosi alhaalla, syntyy kohta! Ja siltä supistuksetkin jo tuntuivat. Mulla oli tosi hyvä mieli siitä, että tiesin koko ajan, mitä tapahtuu, ja missä kohtaa synnytys on menossa. Jossain kohtaa tarkistettiin myös vauvan sydänäänet dopplerilla.

Vauvan pää oli jo tuloillaan. Koitin olla liikaa ponnistamatta ja rentouttaa kehoa. Muutaman kerran työnsin keholla supistusten mukana, ja kätilö muistuttikin, etten työntäisi yhtään kovempaa. Ja kohta jo vauvan pää syntyi! Kokeilin heti päätä, ja voi ihmettä, pää olikin vielä kalvopussissa! Odotin seuraavaa supistusta, jolla sitten loputkin vauvasta putkahti ulos, minun myötäillessä supistuksen voimaa. 





Nostin vauvan vedestä syliini. Nauratti ja itketti, ihana vauva, upea synnytys! Hetken päästä nousin vedestä vauvan kanssa sohvalle odottelemaan istukkaa. Ihmeteltiin ja ihasteltiin vauvaa, ja vauva samalla hamusi myös rintaa. Jonkin ajan päästä mies leikkasi napanuoran. Istukkaa odoteltiin kolmisen varttia, jonka jälkeen se tulikin, kun nojailin polvillani sohvan reunaan. Vauva oli sen aikaa isin hellässä huomassa ihokontaktissa. 

Miehen kanssa punnittiin vauva, 3975g! Koko yllätti, omaan silmään vauva näytti paljon pienemmältä. Samalla myös ihmeteltiin istukkaa ja katseltiin napaverinäytteen ottamista. 

Vauvan kanssa mentiin makoilemaan sängylle ja vähän ottamaan evästä. Mulla oli kauhea nälkä! Sinä aikana muut tyhjensivät altaan ja siivoilivat paikkoja. Supertehokasta porukkaa. Yllättävän äkkiä olohuone näytti taas siltä, ettei siellä olisi kukaan syntynytkään.
Sängyllä tarkistettiin vielä kohdun palautumista, ja mahtavan synnytystiimin voimin maisteltiin kakkua vauvan syntymäpäivän kunniaksi. 

Myös oma rakas taapero saapui aamulla ihmettelemään syntynyttä siskoaan. On se kyllä niin ihmeellistä, miten se on lapselle niin luonnollinen asia. Siinä se oli, hänen siskovauvansa, ihana. Ja nyt sitä kauan odotettua suklaakakkua sitten ;) 




Esikoinen oli niin vähän aikaa poissa kotoa, että ei onneksi ollut sinä aikana ehtinyt kasvaa juurikaan isommaksi. Ihan yhtä iso pikkuinen tyttö tuo oli vieläkin, onneksi ♥

Kirjottelen toisella kertaa ajatuksia kotisynnytyksestä ja ensimmäisen ja tämänkertaisen synnytyksen eroista. 

torstai 19. lokakuuta 2017

She is here!



Meidän pieni kurttunaama saapui eilen aamuyöstä ♥  Kaikki meni vallan mainiosti, pienen tytön kohtaaminen oli suuri ilon hetki ♥

maanantai 16. lokakuuta 2017

Imetysviikko ja imetysvaateikävä


Tällä viikolla Suomessa vietetään kansainvälistä imetysviikkoa. Lyhykäisyydessään imetysviikon tarkoitus on imetyksen edistäminen ja imetystietouden lisääminen. Koska meidän pienin tyyppi ei ole vieläkään (!!!!) syntynyt, niin voi vaan tässä kohtaa fiilistellä tulevia imetyshetkiä (ja -maratoneja).

Ympäri Suomea on tällä viikolla erilaisia imetykseen liittyviä tapahtumia. Itsekin ollaan taaperon kanssa menossa paikalliseen imetysviikon tapaamiseen, jollei tuo toinen tyyppi nyt päätä syntyä sitä ennen. (hahahahahaa, mikä vitsi! Se tulee varmaan sitten suoraan viisivuotissynttäreitään juhlimaan.. Esikoinen on lähipäivinä sanonut pariin kertaan oikein äkäisesti, että "nyt vauva tule pois sieltä!" Osansa saattaa ehkä olla sillä, että hänelle on kerrottu, että kun vauva on syntynyt, juhlitaan, ja saa suklaakakkua ;) )

Mutta vauvaa ja imetystä odotellessa, mulla on imetysvaateikävä! Huvittavaa sanoa näin, tässä vaiheessa, koska kohtahan niitä pääsee taas käyttämään. Ihan, ihan kohta. Ja ei paljoa muita vaatteita tarvitse katsellakaan, mutta kun joo, mulla on ikävä! Ollut jo mooonta viikkoa! Tai pari kuukautta ainakin. Saattaa toki vaikuttaa myös se, että tää loppuraskaus on kummasti kaventanut vaatevalikoimaa muutamaan asukokonaisuuteen..


Itsellä esikoisen imetystaipaleen teki paljon helpommaksi juurikin ihanat, toimivat imetysvaatteet. Ja nimenomaan ne julki-imetykset kaupassa, ravintolassa, kerhossa, bussipysäkillä jne. Kotonahan nyt  voi olla minkälaisissa vaatteissa vaan.

Miun imetysvaatteet koostuu Maitotytöistä, parista jonkun itseompelemasta tunikasta ja muutamasta ns. tavallisesta vaatteesta, joissa on imetysoptio. Muutama uutena ostettu, muut käytettyjä löytöjä. Kasassa odottelee myös muutama itselle uusi tuttavuus, joita ei ole vielä imetystarkoituksessa päästy käyttämään. ♥ Lisäksi kaapista löytyy toki myös muutama perus-imetystoppi, joita tulee välillä käytettyä tavallisen paidan alla.
Tuo kasa huutaa selkeästi, että missä kaikki keltaiset vaatteet ovat! Joku sellainen kiva vielä.. :p



Meidän vaatehuoneen iso naulakko hyllyineen päätti tippua alas tässä yhtenä yönä. Sen takia jouduin/sain käydä vaatteet läpi, ja laittaa nämä imetysvaatteet jo omaan kasaansa odottamaan käyttöön pääsyä. Jonkun mielestä naulakossa saattoi olla niin paljon vaatteita, mukamas, ettei kuulemma kestänyt enää niiden painoa..Siis miten niin ei naulakko muka kestä vaatteiden painoa, kysyn vaan? ;)

tiistai 10. lokakuuta 2017

Kun "toiveet" toteutuu


Joskus sitä varmaan voisi miettiä, että minkälaisia toivomuksia sitä tulee esittäneeksi ääneen:  "täytyisi keksiä joku projekti tässä viime metreille, mihin voisi omaa keskittymistä suunnata, koska pelkkä odottelu on kyllä ihan sairaan tylsää hommaa"

Hehhehhee. Että miten olis kosteusvaurio keittiöön, maustettuna yhden, kahden kuukauden remontilla? Ja projektiksi evakko-kämpän etsintä siksi ajaksi! Hehe. Tätähän mie vissiin toivoin? Noo, ei tässä hätä, ei ollut meistä johtuva kosteusvaurio, ja saan synnyttää ensin, evakkoon lähdetään vasta sitten! Hilpeitä hetkiä siis :D






sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Raskauskuulumisia, vielä (ainakin) tämän kerran


Viimeisiä elellään tämän raskauden osalta! Mieli on tehnyt yhtäkkiä kyllä ihan ihmeellistä myllerrystä tässä viime päivien ajan. Ihmeen apaattinen olo hetkittäin. Täällä on vaan koitettu saada aikaa kulumaan. Täytyisi keksiä joku projekti tässä viime metreille, mihin voisi omaa keskittymistä suunnata, koska pelkkä odottelu on kyllä ihan sairaan tylsää hommaa. Muutamaa viimeisimpää päivää lukuunottamatta koko raskaus onkin mennyt tosi nopeasti.


Viime raskaudessa mulla ei ollut tällaista lopun fiilistä, että olisi mielialat heitellyt tai muutakaan. Miusta tuntuu, että viimeksi olin ihan yllättynyt, kun synnytys alkoi, kun sitä oli varautunut, että lasketusta ajasta mennään heittämällä se parisen viikkoa yli. Ja tuntuu, että sain silloin eri tavalla olla "rauhassa", näitä joko se on syntynyt -asioita ei kyselty niin kauheesti silloin. 

Nyt sitä eri lailla itsekin odottaa, että joko nyt alkaisi? Välillä on joinakin iltoina ja öinä tullut ihan supistuksiakin, mutta siihen ne on sitten jääneetkin. Päivällä ei mitään tuntemuksia, eikä tosiaan kaikkina iltoinakaan.

No, vaikka mieli onkin mitä on, niin fyysisesti nyt on mennyt paremmin, kuin varmaan koko raskauden aikana :D Keskiviikon osteopaattikäynnin jälkeen on ollut ihan autuaallinen olo, ei mihinkään kolota, sängystäkin pääsee yhtäkkiä vaan ihan kevyesti nousemaan, ja selkälihaksetkaan ei kramppaa pitempään kävellessä. Ohhoh! Että juu, kannatti kokeilla tuota itselle uutta osteopaattia, ei ollut kyllä kehuttu turhaan! Aivan varmasti käyn itseäni ja vauvaa hoidattamassa hänellä myös synnytyksen jälkeen :)



Ja pääsinpä sitten kuitenkin katsomaan ystävän kanssa myös sen Yösyötön vielä, vaikka aluksi näytti siltä, että Finnkino ahneuksissaan olisi evännyt miulta (ja ehkä muiltakin..) tämän ilon! Oli ihan viihdyttävä puolitoistatuntinen :)




tiistai 3. lokakuuta 2017

Arki-iloa


Tänään on ollut hyvä päivä. Tähän asti ainakin ;) Mieltä lämmittää monet asiat, kuten


Hyvä aamu. Ei yhtään kiukuttelua, ei äidillä eikä tyttärellä! Ei palaneita pinnoja, jes!

Mukava neuvolakäynti. Tykkään mun neuvolaterveydenhoitajasta. Ja vauvan pää paikannettiin johonkin lantion uumeniin. Hyvä vauva, lähtökuopissa! 

Viime viikolla saatu uusi puhelin. Voi ilo! Mikään ei enää tilttaa ja kamerakin toimii!

Huominen osteopaattikäynti. Olen menossa eri osteopaatille nyt, kuin viimeksi, ja tästä uudesta kuullut paljon hyvää, että on oikein guru-ainesta. Heh. Vaikka tässä kohtaa ei mikään kropan osa erityisesti vaivaa, niin on ihanaa, että ehtii käymään vielä ammattilaisen hoidossa ennen synnytystä. Sitten on lupa syntyä ;)

Noussut hemoglobiini. Tästä saan kyllä paljon iloa ihan käytännössäkin, kun jaksaa eri lailla.

Viime viikolla matkaan saatetut 40 laatikollista vauvanvaatteita, suuntana Bulgaria.



Lähestyvä synnytys ja vauva. Tietenkin. Mieli täyttyy tällä hetkellä aika paljon näistä kahdesta asiasta. Jostain kumman syystä!

Ipanan lauleskelut on niin symppiksiä. "Taas ytsi vuosi lisää onnea!" 

Tuleva viikonloppu, tai se, että tuleeko vauva ensin, vai ehtiikö vielä ystävän kanssa leffaan katsomaan Yösyöttöä. 

Spontaani bussikohtaaminen tutun kerhokaverin kanssa. Mukava pieni juttutuokio. :)



Lisää tällaisia päiviä, joohan? :)



lauantai 30. syyskuuta 2017

Synnytyksen lähestyminen


Tällä toisella kierroksella synnytyksen lähestymisen alkaa jo tuntea, ihan eri lailla kuin ensimmäisessä raskaudessa! Keho selvästikin valmistautuu tulevaan. Jopa muutamia supistuksia on tullut harvakseltaan, ihan uusi juttu miulle! Tosi jännää aikaa, suorastaan kutkuttavaa, kun tietää, että kohta se tapahtuu, mutta ei ihan vielä. 
Ensimmäisessä raskaudessa toki limatulppa irtoili jokunen päivä ennen synnytystä, mutta muuten ei ollut mitään synnytykseen viittaavia asioita havaittavissa. 


Mulla on ollut tosi hyvä fiilis, mieli korkealla, ja voimiakin ihan eri tavalla, kuin vaikka kuukausi sitten. Mikään kiire miulla ei ole mihinkään, tällaisella olotilalla ainakin jaksaa ihan hyvin odotella sen ajan, mitä tässä on vielä jäljellä raskautta. Katsotaan, tarkoittaako se viikkoa, kahta vai kolmea. 

Rento olo on jotenkin ihana. Kaikki on hommattuna, synnytystoivelista kirjoitettuna, vauvan vaatteet pestyinä. Tulevalla viikolla on vielä pari asiaa, jotka mielelläni tekisin vauvan mahassa oleillessa, niin en siksi oleta hänen syntyvän vielä viikon sisään. Jollei nyt ihan pääse yllättämään!


Näinkin kaunis nurkkaus meiltä makuuhuoneesta löytyy ;) Siinä taitaa olla suurin osa välineistä valmiina ripoteltavaksi ympäri kotia, kun vauva saapuu. En ole pitänyt kiirettä sängyn valmiiksi laittamisella, kun luulenpa, että kuitenkin hän nukkuu kainalossa pitkän aikaa. Tässä kohtaa sänky toimittaa tärkeää virkaa tuon näköisenä, tavaran varastoimispaikkana. 

Ihanaa viikonloppua! Täällä on viikonlopulle luvassa piirakoiden tekoa, kiinalaista ravintolaa ja kyläilyä. Kaikkea mukavaa :)

torstai 28. syyskuuta 2017

Ipanan totuudet


Lapsen suustahan se totuus taitaa kuulua?
Siinä tapauksessa luulen, että me kuljetaan bussilla aika usein, sillä ipana on nyt pari kertaa runoillut, että

Hei hei bussi, nähdään pian! Olet rakas!


Että kiitos Lappeenrannan paikallisliikenne, ja ilmaiset kyydit! Kyllä miekin tykkään, vaikken ehkä ihan rakastakaan ;)

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Äitiyden juhlintaa


Menneenä viikonloppuna juhlittiin naiseutta ja äitiyttä miun äiti-juhlien, eli mother's blessingin merkeissä. Tykkään tuosta konseptista, että juhlitaan ja keskitytään äitiin ja äitiyteen, vauvan sijaan. Äidin voimaannuttamista tulevaa synnytystä ja uuden vastaanottamista varten. Vauvaa kun ehtii kyllä juhlimaan myös sitten, kun hän on maailmaan putkahtanut.

Meitä oli kasassa kymmenkunta naista, viitisen vauvaa (nuorin oli pariviikkoinen murunen ♥), ja muutama mahavauva. Hieno porukka! Vitsi että tulin iloiseksi, kun niin moni pääsi, ja oli paikalle halunnut tulla. Etenkin, kun itse olin tyypillisesti sanonut, että jaksaako tai viitsiikö juhlia pitää, mutta sisko totesi, että tietenkin. Onneksi :)




Yhdessäoloa, herkuttelua, seppeleen tekoa, taikasuolaa, haaveita, voimakoruntekoa, siunauksia ja toivotuksia synnytykseen ja tulevaan vauva-aikaan, ja toki paljon juttelua ja naurua! Ja heh, kameran asetukset päin pyllyskää, kun ei mies ollut kotona...No, onneksi se ei ole niin vakavaa :)





Kiitos naiset, oli ihanaa! ♥