sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Hirveän hilpeä vuodenvaihde


Meillä on jostain syystä monena uutenavuotena vietetty jossain määrin ankeita hetkiä. Ihanat joulut on juhlittu, mutta ihmiset on vielä kuka missäkin, ja joka vuosi me mietitään, että mitä sitä tekisi uutenavuotena. Jotain spesiaalia siinä tarvitsee olla, mutta sitten taas on niin vanha ja aah väsyttää, sänky kutsuu, ettei sitä jaksa kylillä kukkua enää keskiyön aikaan.

No, tänä vuonnakin vuodenvaihteeseen mahtui hirveän hilpeitä, tai hilpeän hirveitä hetkiä. Päivän suunnitelmat vaihtuivat lennossa, kun tuli pari muuttujaa. Itse päivä oli hyvä, mutta se ilta, se oli ihan oma lukunsa. 

Esikoisella oli kipeäväsy olo, niin että kaikki asiat maailmassa oikeastaan itkettisurettikiukutti pientä nuhanenää, ja vaati räkää ja kyyneliä. Päätettiin skipata ulosmeno ja omat raketit, tämä äiti vain odotti sitä nukkumaanmenoaikaa. Vaan kun se koitti, niin juu, ulkoa kuuluvien rakettien äänet, se pauke joka kuulemma lemmikkieläimiäkin kiusaa. En ollut ajatellutkaan, että toki ne voi kiusata myös tuollaista pientä, alle metrin pituista ihmispoloista, ja tosiaan sisätiloissa oleskellessa. "Äiti minä pelään!", kuului makuuhuoneesta aika tiuhaan tahtiin. Oih voih. Väsykuumekitinä yhdistettynä pelottaviin raketteihin - ei niin hilpeitä hetkiä, ja nukahtamiseen meni tolkuton aika ja pari desiä kyyneliä. Ja äidin hermot.

Jotta olo ei olisi liian seesteinen ja kaikkivoipa, otti pienempikin pontta isomman itkuista, ja provosoitui viettämään hilpeitä hetkiä tajuttomien rintaraivarien muodossa. Nälkähän pienellä olisi toki ollut, ja väsy, mutta auta armias kun sitä ehtaa tissimaitoa alkuperäispakkauksessaan olisi  ollut tarjolla, niin ei kyllä, siis miten sä äiti kehtaat edes ehdottaa tommosta! Hir-veet kilarit. Oma kärsivällisyys oli hieman jo siinä kohtaa koetuksella, onneksi mies sai kuitenkin tyypin nukahtamaan pienille unille tilanteen katkaisemiseksi.


Heheh. Karkeasti arvioiden ehkä 360 iltaa vuodessa on parempia, kuin kyseinen näiden lapsiperheellisten vuodenvaihde. 

Mutta onneksi vuosi kokonaisuudessaan kuitenkin oli kovin ihana, monine tärkeine hetkineen. Jospa seuraava vuodenvaihde olisi "vain" hilpeä? 

Mites muilla vuodenvaihde sujui? Toivottavasti vähän mukavammissa merkeissä kuin meidän :D


perjantai 29. joulukuuta 2017

Kirjojen vuosikatsaus 2017

Vuosi alkaa olla taas pyörähtänyt ympäri, ja mulla se tarkoittaa aina kirjojen vuosikatsausta. Muutaman vuoden ajan olen tilastoinut lukemiani kirjoja Goodreadsiin, tykkään! Voi kätevästi koota luetut ja lukulistalla olevat kirjat yhteen paikkaan, koska mulla ainakin on niin hatara muisti välillä, etten muuten muistaisi, oonko vaikka lukenut jonkun kirjan vai en :D


Kovin on laskusuuntaista ollut tuo miun lukeminen tässä parin vuoden sisään, kuten kuvasta näkyy. Se taitaa kertoa vaan tuosta lapsiperheistymisen tilanteesta ;) Eli huh, melkein puolet vähemmän olen lukenut tänä vuonna, kuin mitä 2015, jolloin esikoinen syntyi syyskuussa. 

Mun kuluneen vuoden lemppareimmat kirjat näkyy olevan:

Kate Mortonin useampikin kirja. Uusi kirjailijatuttavuus, jolta tuli tänä vuonna luettua Paluu Rivertoniin, Salaisuuden kantaja, Talo järven rannalla, sekä Hylätty puutarha. Kaikki aika saman tyylisiä ja lukemisen arvoisia, mutta noista omaan makuun eniten olivat Talo järven rannalla ja Hylätty puutarha

Sydämenlyönneissä ikuisuus, Jan-Philipp Sendker

Matkalla kotiin, Yaa Gyasi

Kerro minulle jotain hyvää, Jojo Moyes

Belgravia, Julian Fellowes

Elävien kirja, Affinity Konar

Hotelli Panama, Jamie Ford

Vapauttava rakkaus, Francine Rivers

Poldark-sarjan toinen, kolmas ja neljäs kirja



Suurin osa näkyy olevan taas tälläkin kertaa jollain tapaa historiaan kietoutuneita kirjoja (poikkeuksena tuo Kerro minulle jotain hyvää). Mun lempparigenre ollut yläasteajoilta saakka.

Tulevan vuoden sivumäärä jää nähtäväksi. Epäilen, että laskusuunta jatkuu jostain kumman syystä ;) Ensi vuonna julkaistavia kirjoja en ole vielä katsellutkaan, mutta muutoin haaveissa on lukea Seitsemän sisartaMustat valkeat valheetIkimetsien sydänmaillaKaikki se valo jota emme näe, ja toivottavasti paljon muuta!

Kaiken kaikkiaan hyvä kirjavuosi. Muutaman ei niin mieleisen yksilön jätin lukiessa kesken, ja keskityin itselle mieleisempiin. Ylimääräistä aikaa ei ole niin paljon, että sitä jaksaisi lukukaupalla odotella, josko kirja muuttuisikin omaan makuun sopivaksi.


Mitä muut ootte lukeneet tänä vuonna? Lukuhaaveita ensi vuodelle?
 Hyviä kirjoja saa suositella :)



torstai 28. joulukuuta 2017

No se jälkitarkastus


Joulua edeltävällä viikolla mulla oli jälkitarkastus neuvolassa. Tiesin jo ennalta, että sisätutkimukselle mulla ei ollut tarvetta, ja painoa en muuten vaan halunnut ottaa, joten käynti tulisi olemaan lähinnä juttelua. Kelaa varten kun tosiaan edelleen sen jälkitarkastustodistuksen tarvitsee, jos mielii vanhempainrahaa saada. 

Jälkitarkastuksen teki mun oma, ihana terveydenhoitaja äitiysneuvolasta, joten kyseinen jutteluhetki nimeltä jälkitarkastus olikin tosi mukava hetki. Fiilisteltiin ihanaa synnytystä, ja arkea kahden lapsen kanssa. Ja koska mun terkkari oli niin ihana tyyppi, ja tämä vika käynti hänellä, niin halusin myös pienen muistamisen hänelle antaa. 


Mun terveydenhoitaja tiesi jo ennalta, että en kaipaa sisätutkimusta tai muutakaan kummempaa.  Virtsanäyte, hemoglobiini ja verenpaineet otettiin kyllä, ne mua ihan kiinnostikin. Mä olen aina varautunut perustelemaan, miksi en jotain rutiinitoimenpiteitä halua, suurin osa kun niitä tuntuu haluavan, eikä siinä mitään, jos ne kokee tarpeellisiksi. Tällä kertaa asiasta ei kuitenkaan tarvinnut sen kummemmin vääntää, koska vapaaehtoisiahan ne ovat. Noita vain kuulee välillä, että jälkitarkastusta tekevät henkilöt ajattelevat, että jälkitarkastus=sisätutkimus, ja että sisätutkimus olisi pakollinen Kelaa varten. Onneksi sentään Kela ei ole määrittänyt, että haarat auki, tai vanhempainrahaa ei tipu. 

Mulla tosiaan ei sen kummempaa ideologiaa tai fanaattisuutta liity sisätutkimuksesta kieltäytymiseen. Ainoastaan se tosiasia, että ei ollut tarpeellinen. Kuten raskausaikanakaan, niin nytkään en halunnut mitään pimpin tsekkausta tai kourimista vain tavan vuoksi. Kerroin itse terkkarille, että ei repeämiä, haavaumia, virtsankarkailua, kirvelyä tai kipua, poikkeuksellisen kuivia limakalvoja, tunnetta laskeumista tai muutakaan, kaikki seinämät on paikallaan, lantionpohjan lihakset toimii ja kohdunkaulan ulko-osa on sen tuntuinen, kuin ennen raskauttakin.

All good everything, ja jälkitarkastuksesta jäi hyvä mieli päivään :)


Terveydenhoitajalle antamassani muistamisessa ajatus oli: 
Kortti "Just let go" oli yksi voimatauluista mun synnytyksessä. Päästää irti, eli antautua synnytykselle. 
Fudget, herkkua, että oksitosiini pääsee virtaamaan. 
Avaimenperä, tree of life, eli istukka, elämän ylläpitäjä kohdussa. 
Ja muumikarkkeja kaksivuotiaan valitsemana, koska äitiydessä ja siinä synnytyksessäkin paras juttu ikinä on se lapsi ♥


perjantai 22. joulukuuta 2017

Me käymme joulun viettohon


Aah, nyt alkaa olla aika lailla jouluvalmistelut tehtyinä. Lahjat ostettu, paketoitu, yhteiseen joulupöytään vietävät ruoka-asiat tehty ja leivottu, miehellä viimeisetkin joululaatikot paistumassa. Jouluaaton vaatteetkin odottaa pestyinä ja silitettyinä aattoa. Kirjastosta haettu lukemista itselle, jos vaikka jossain kohtaa joulun pyhiä ehtisi lukaisemaan jotain ihanaa, villasukat jalassa sohvalla.. Saa nähdä, jääkö vain haaveeksi, mutta yritys on ainakin kova! ♥


Supisuomalainen, ihana joulu on ihan lemppari, mutta silti tässä tutussa joululaulussa on monta koskettavaa kohtaa, joita sitä tänäkin jouluna tulee pohdiskeltua kaiken keskellä.

Me käymme joulun viettohon
taas kuusin, kynttilöin
Puun vihreen oksat kiedomme
me hopein, kultavöin,
vaan muistammeko lapsen sen,
mi taivaisen tuo kirkkauden?

Me käymme joulun viettohon
niin maisin miettehin,
nuo rikkaan täyttää aatokset,
ja mielen köyhänkin:
Suun ruoka, juoma, meno muu.
Laps' hankeen hukkuu, unhoittuu.

Turhuuden turhuus kaikki on,
niin turhaa touhu tää;
me kylmin käymme sydämin,
laps' sivuun vain jos jää.
Me lahjat jaamme runsahat,
Laps' tyhjät kätes ihanat.

Oi ystävät, jos myöskin me
kuin tietäjämme nuo
veisimme kullan, mirhamin
tuon rakkaan lapsen luo,
niin meille joulu maallinen
ois alku joulun taivaisen.

Sanat Mauno Isola


Ihanaa joulun aikaa kaikille!



tiistai 19. joulukuuta 2017

Synnytyksen somekohut


On taas ollut monta synnytyksiin liittyvää asiaa tapetilla Suomenmaassa. Syksyn mittaan taisi tasaiseen tahtiin löytyä median otsikoista jotain vaarallisiin elämyssynnyttäjiin liittyvää, ja toki kotisynnytykset ovat olleet esillä moneen kertaan. Nyt tuoreimmat otsikot ovat kuitenkin sydänäänien kuuntelemattomuus, ja sitten tämä tapaus Cytotec. Ja koska mulla tämä meidän synnytyskulttuuri on sydäntä lähellä, on pakko vähän pyöritellä näitä ajatuksia.

Sydänäänten kuuntelemattomuus ja elämyssynnyttäjät. Median otsikoinnissa nämä oikeastaan menee aika samaan kastiin keskenään, koska meitä synnytyskulttuurin kehittymistä haluavia on nimitetty "vain elämyksiä hakeviksi", lapsen ja oman hengen kanssa pelleileviksi turhiksi tyypeiksi. Myös sydänäänikirjoituksissa näkyi termiä "luomusynnyttäjät". Tapaus sydänäänethän sisälsi todellisuudessa 1-2 synnytystä, kyse ei siis trendistä ole ollut muualla, kuin vain iltalööppien otsakkeissa.

Tässä vastuuttoman hipin doppleri

Toki totta on, että itsekään en kannata sydänäänien jatkuvaa kuuntelua tai käyrillä makuuttamista, jos kyseessä on normaali fysiologinen synnytys. Synnytyksissä, joissa on ollut toimenpiteitä (tai jotain muita huolia), on kuitenkin myös sydänäänien laajempi kuuntelu tosi tosi tärkeää, niinkuin vaikka tapaus Cytotec osoittaa.
Vähätoimenpiteisissä synnytyksissä harvempikin kuuntelu riittää, ja maailmalta löytyy tutkimuksia myös siitä, että kuunteluun voi turvallisesti käyttää myös doppleria tai vaikka sitä kätilön torvea. Omassa kotisynnytyksessäni sydänääniä kuunneltiin dopplerilla.

Ja mitä tulee elämystä hakeviin synnyttäjiin, niin miksi turvallisuus ja hyvä synnytyskokemus olisivat toisiaan poissulkevia tekijöitä? Koska tosiaankaan niin ei ole, ei tarvitse olla. Synnytyksen muistaa aina, ja sen vaikutukset loppuelämään voivat olla monenkirjavat. Lapsiluku, mieliala, terveys, mielenterveys, seksuaalisuus, suhde lapseen.. Onhan näitä.

 Synnytykseen kannattaa valmistautua, ottaa selvää, etsiä keinoja ja vaihtoehtoja, mutta myös käsitellä päässään se, että loppupeleissä kaikki asiat ei ole omissa käsissä. Ja toki muistaa myös, että mitä enemmän synnytyksessä on toimenpiteitä, sitä enemmän on myös niitä mahdollisia muuttujia.

Tässä vastuuton hippi on erittäin raskaana

Kotisynnyttäjät, nuo kaiken riskeeraavat hihhulit, varo niitä! Heh, tai siltä välillä rivien välistä lukien tuntuu. Miksi me Suomessa oltaisiin niin hurjan poikkeavaa kansaa, että täällä suunniteltu kotisynnytys onkin kauhean vaarallista, kun se monessa muussa länsimaassa on tutkitusti todettu tiettyjen kriteereiden täyttyessä vähintään yhtä turvalliseksi kuin sairaalasynnytys? Täällä ihmiset viitsivät nähdä vaivaa ja suoltaa julkisia mielipiteitä asiasta, johon eivät ole perehtyneet. Toivottavasti lähitulevaisuudessa kotisynnytykset ja synnytystuvat olisivat näkymä myös meillä, sairaalasynnytysten ohella. Enkä tarkoita, että kaikkien pitäisi haluta synnyttää kotona, koska ei todellakaan tarvitse, mutta pitäisi olla mahdollista saada päättää asiasta itse. Näin on monessa maassa, ja ehkä joku päivä myös meilläkin.

Sitten tuo tapaus Cytotec. Kun luin päivän lööppejä aiheesta, kuinka Cytotecilla on ollut hirveitä haittavaikutuksia, ja kuinka joissakin maissa se on kielletty synnytyshommissa vaan ei meillä, olin samaan aikaan sekä iloinen, että tosi surullinen. Iloinen, että nämä asiat nousevat esille, ja äärettömän surullinen, koska se tarkoittaa sitä, että monille täytyy ensin käydä ikävästi, että asiat ylipäätänsä nousisivat esille. Monet synnyttäjistä eivät ole edes olleet tietoisia, mitä sinne pimpsaan, hanuriin taikka suuhun on tuuppastu. No lääkettä, jota ei todellakaan ole synnytyksiin tarkoitettu tai suunniteltu, koska ainakaan mun mielestä mahahaavan syntymisen esto ja ihmislapsen synnyttäminen ei ole aivan yksi ja sama asia.

Tässä vastuuton hippi on just synnyttänyt. Varokaa, ettei hippeys vaikka tartu, tai jotain..

Voi vaan toivoa, että Suomessakin päädyttäisiin kieltämään kyseinen lääke synnytyksissä. Kuinka monta kohtua tarvitsee revetä, kuinka monen vauvan täytyy syntyä hätäsektiolla cytotecin romahduttamien sydänäänten vuoksi? Ja vaikka mitä muitakin haittoja löytyy, koska suurinta osaa ei varmastikaan ole pystytty selvittämään ja tilastoimaan. Julmaa.
Lääkkeille ja muille toimenpiteille on aikansa ja paikkansa, mutta toivon, että alkaisi vihdoinkin se lääkkeiden ja synnytyksen kulkuun puuttumisen kyseenalaistaminen, sen sijaan että aina vaan arvostellaan "luomusynnyttäjiä".

Ugh. Ei mulla muuta. Hippi on puhunut.


maanantai 18. joulukuuta 2017

Joulu ennen, joulu nyt


Aah, joulu on ihanaa aikaa. Meillä on taidettu kuunnella joululauluja joka päivä nyt joulukuun ajan. Kaksivuotias pyytää monta kertaa päivässä, että äiti laita tiptap. 

Meidän perheen omat jouluperinteet ovat vasta muodostumassa, omien lasten myötä. Allekirjoitan ihan täysin sen kliseen, että lapset tekee joulun. Kyllä, täälläkin joulu tuntuu taas joululta sitten oman lapsuuden, kun itselläkin on lapsia. On kiva laittaa joulua, ja miettiä, minkälaisia jouluperinteitä sitä tulee samalla luoneeksi lapselle. 

Joulusiivous tehtiin lapsuudessa perusteellisesti. Koko koti siivottiin, ja väitänpä, että olen hinkkaillut seiniäkin puhtaaksi joku joulu, jollei useampikin. Myös kaappien sisältö käytiin läpi.
Mites nykyään? Joitain kaappeja on käyty läpi, koska pakko, ei vaan mahdu tavaraa enää. Tälleen jouluviikkoa elellessä koti näyttää joululta, juu koristeiden ja joulukuusen osalta. Ei siksi, että kaikkialla kiiltäisi puhtaus, tai edes ne kuivuneet puklutahrat olisi lattialta luututtu. Että tiptap, näyttää onneksi joulu tulevan silti myös meille. 

Pikkujoulujen vietto. Lapsuudessa vietettiin aina oman perheen kesken pikkujouluja ♥ Ehkä mekin joskus tulevaisuudesssa? Tänä vuonna ollaan tyydytty pikkujouluilemaan muussa seurassa.

Joulukuusi. Me aloitettiin viime vuonna oma perinne, että joulukuusi laitetaan itsenäisyyspäiväksi. Lapsuudessa kuusi tuotiin sisään vähän myöhemmin. Meidän kuusi on valkoinen muovikuusi, ei tainnut sellaisista ollut tietoakaan vielä ysikytluvulla.


Joulupukki kävi meillä lapsuudessa ekoina vuosina. Kouluikäisenä ei enää tainnut käydä. Meillä ei ainakaan tänä vuonna ole pukkia tulossa, jatkosta en osaa sanoa :)

Joulunleivonta aloitettiin lapsuudessa aina ajoissa, että saatiin tehtyä vatruskat, karjalanpiirakat, piparit, Sacherit, joulupullat, kuivakakut ynnämuut, ja tietenkin jouluaattoaterian kaikki mahdollinen. Nykyään, kun joulua vietetään suuremmalla porukalla, niin kaikki osallistuvat tuomisiin, eikä me joulupöytään viemisten lisäksi olla kotiin tehty kuin pipareita tänä vuonna. Mutta, sentään ne on tehty samalla reseptillä, kuin mitä lapsuudessakin. Parhaat piparit ♥


Joululahjojen paketointi on miusta aina ollut ihanaa puuhaa. Kauniita lahjapapereita ja kangasnauhoja. Lahjat kuuluu paketoida kaikella hartaudella. 

Tiedustelijatonttu kävi tuomassa lahjan joulusukkaan aina aattoaamuksi. Oli ihanaa, kun jo aamulla sai jotain kivaa, niin päivän lahjojen odotus ei ollut niin kovaa hommaa. Mekin otettiin tämä jo viime vuonna käyttöön. Tänä vuonnahan esikoisella on tavarakalenteri, niin aattoaamun luukku toimii samalla myös tiedustelijatontun yllärinä :)

Jouluaaton vietto on nykyään vähän erilaista, koska ensin vietämme aaton yhdellä porukalla, ja joulupäivänä vietämme uutta joulua toisen puolen suvun luona. Kaksi joulua siis, lapsuuden yhden, vain omalla ydinperheellä vietetyn joulun sijaan.


Jouluruoat ovat meillä enimmäkseen pysyneet samana vuosien saatossa, vaikkakin lihansyöjien määrä meillä perheessä on vähentynyt, ja sen vuoksi ensimmäisessä joulunviettopaikassa on vähän eri ruokia, kuin mitä toisessa. Mutta lempparit mulla on edelleen samat, eli vatruskat, kalkkuna, lihapullat, herneet ja munamakaronilaatikko. Omnom. Meillä miehen perheessä syödään myös tosi, tosi antaumuksella porkkanalaatikkoa, ja se olikin mulle ihan uusi juttu, että niitä laatikoita tehdään oikeesti satamiljoonaa kiloa. Huh, onneksi se en oo minä, joka meillä ne laatikot vääntää :D 

Muistan yhden joulun lapsena, kun äiti ohimennen sanoi, että eihän jouluna tarvitse maistaa kaikkea. Tää yksi oli joka joulu syönyt irvistellen lanttulaatikkoa ja rosollia siihen saakka, koska oletti että se kuului asiaan.


Jouluaatto ja -päivä tuntuu aina menevän ohi ihan hujauksessa. Onneksi joulua on kuitenkin ihan luvallista viettää sinne loppiaiseen asti. Viime vuonna tosin taisi "jäädä" joulukoristeet sinne tammikuun loppupuolelle asti. Ei niistä malta ihan heti luopua.. 

Noudattaako muiden joulut lapsuuden kaavaa, vai ihan omaa?



sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Sunnuntaiaamuna kello 7 - äidin joululahjatoive


Rauhallisesti mennyt yö takana, joten tämä äiti heräsi virkeänä sunnuntaiaamuun kello seitsemältä. Muut jäivät vielä nukkumaan, pienimmäinenkin tankkasi maitoa mahaansa, ja jäi jatkamaan unia. Ihana oma hetki!

Istahdan koneelle kera piparipurkin. Niin ihana hiljaisuus, ennenkuin päivän hyörinä alkaa. Kuulostaa siltä, kuin koko kerrostalo nukkuisi, mistään ei kuulu äänen ääntä. Nämä aamuhetket on jotenkin paljon parempia, kuin oma aika iltaisin. Mulla on aina ajatus kulkenut paremmin aamuisin, tällaiset aamut on vaan parhautta. Esimerkiksi opiskeluaikoina saatoin mennä kahdeksalta nukkumaan, että jaksoin herätä kolmen, puoli neljän aikaan tekemään koulujutut ja käymään lenkillä ennen aamuvuoroon menoa. Tuosta tilanteesta ollaan melkoisen kaukana näissä hetkissä, mutta muistan kuitenkin sen, miten ammensin siitä voimaa koko päivään, kaikkeen.

Virkeillä aivoilla on saatu ideoitua ja jäsennettyä myös tätä alkavaa (vai alkanutta!) joulunalusviikkoa eteenpäin. Ja hiphei, vihdoin olen keksinyt isommalle ipanalle myös lahjan, tai sen leluisan lahjan! Muutama muu paketti kyllä jo löytyy, mutta oikeasti, sitä lelu-juttua on ollut tosi vaikea keksiä, kun lapsella itsellään ei mitään selkeää toivetta ole ollut.

Jos jotain voisi toivoa ensi vuodelle itselleni, niin se olisi ihan ehdottomasti nää aamut. Omat, aikaiset aamut, kun kaikki väki nukkuu ♥


torstai 14. joulukuuta 2017

Junassa kahden ipanan kanssa


Me oltiin tuossa parisen viikkoa sitten lasten kanssa ekalla junareissulla kolmisin. Mua vähän jännitti etukäteen tää setti, että miten siellä sujuu sitten. Molempien kanssa ollaan kyllä junailtu erikseen, ja sujuvaksi todettu, muttei vielä yhdessä kahden kanssa.

Niin me pakattiin taas kaikki kimpsut ja kampsut viiden päivän reissua varten. Juuri tämmöisiä tilanteita varten on hyvä, kun on isot sisarusvankkurit olemassa, mä meinaan kuljettelen kestovaippojakin mukana. Mutta kaikki mahtui!


Pelkän vauvan kanssa on ihanaa olla muussa kuin lastenvaunussa, mutta taaperon kanssa siitä leikkivaunusta tulee äiti itse tosi onnelliseksi. Ilman lastenvaunua ei koko matka olisi niin onnekasta, vaan se keskittyisi kaksivuotiaan viihdyttämiseen. Vaikka meidän reissulle ei sattunut muita lapsia leikkivaunuun, niin onneksi puitteitten ollessa kunnossa osaa tuo kaksivuotias viihdyttää myös itse itseään. Ja onneksi on ikää ja taitoja jo sen verran, ettei hänen perässään tarvitse enää kulkea ja pelätä kaatumista heiluvassa junassa!



Pikku-E taas nukkui suurimman osan matkasta tyytyväisenä. Junaan sattui mukavia kanssamatkustajia, jotka auttoivat lasten kanssa. Olisihan sitä pärjännyt itsekin, mutta onhan se ihan mukava vaikka päästä vessaan, kun joku pitää vauvaa sen aikaa. :)

Seuraava junamatka taitaa olla edessä kevättalvella. Ihan mukavaa reissaamista tälläkin kokoonpanolla :)


tiistai 12. joulukuuta 2017

Ihana pullukkavauva



Mun ihana pullukkavauva on jo pian kahden kuukauden ikäinen. Kaksi kuukautta, ja kaksi kiloa lisää syntymäpainoon nähden! Vautsi ♥
Näinä ekoina kuukausina näyttää tahti olevan kova, niin kuin edelliselläkin kierroksella.

Niin ihanat reisimakkarat ja pullaposket, tutun näköiset jo esikoisen vauvavuodelta. Silloin sitä vaan oli ekaa kertaa asialla ja tuntui, että koko ajan ihmiset olivat kommentoimassa, että onpa se iso, pullea. Suurin osa hyväntahtoisesti, mutta silti ihmetellen. Siitä tuli itselle jotenkin semmoinen olo, että piti koko ajan olla selittelemässä, että niin ollaan minä ja tuo ipanan isäkin oltu vauvoina, ihan samankokoisia. Ja vastailla kysymyksiin, että syötänkö vauvaa liikaa, tulkitsenko kaikki itkut näläksi.

Raskausaikana oli saanut kuulla kommentteja ja ihmettelyjä mahan koosta, ja jotenkin sitä ajatteli, että ne loppuisi synnytykseen. Vaan ne vaihtuikin sitten vauvan koon ihmettelyksi. Koko raskauden kun kuuntelee mahakommentteja, niin sen takia sitä varmaan ei olisikaan jaksanut kuulla vielä ihmettelyä vauvastakin. 



Myös loukkaavia, ajattelemattomia, typeriä kommentteja tuli. Joku sanoi omalle yksivuotiaalleen, että varopa tuota tankkia. Mun ihanasta vauvasta! Mitä ihmettä. Kotona sitten itkin, siinä kohtaa en osannut sanoa mitään. Miksi mun ihanasta vauvasta piti muiden sanoa ääneen niin typeriä juttuja? Aina kotoa lähtiessä sitä mietti, että mitä saa taas tällä kertaa kuulla. Epävarmuus ja muiden kommentit nakersivat.

Neuvolan kommentit taisi aina olla ihania, positiivisia. Onniteltiin, kuinka hyvin pieni kasvaa mun maidolla, ihasteltiin niitä suloisia  reisiä ja poskia. Harvoin me neuvolassa käytiin, mutta kyllä ne ihanat kommentit on mieleen jääneet. ♥

Vaan aika lyhyt aikahan se oli, kun meiltä pullukkavauva löytyi. Liikkumaan alkaessaan suoristui ihanat kurvit, ja ne reidetkin kasvoivat pituutta jättäen makkarat taakseen. Ei tullut enää kommentteja ja ihmettelyjä toisen painosta. Onneksi. Olin kuullut niitä enemmän, kuin tarpeeksi.



Tällä kertaa osaan eri tavalla, enkä ole niin herkkänahkainen, kai. Tiedän ihan kokemuksestakin, että myös ihanan pyöreistä vauvoista kasvaa ihan normaaleja taaperoita. Osaan nauttia ihanasta pullukkavauvasta, ja iloita kuuden kilon saavutuksesta, ihastella ääneen yhdessä ihmettelijöiden kanssa ♥


Kaksi vikaa kuvaa on esikoisen vauvavuodelta

Joulukorttipaniikki



Eilen aamulla oli paniikki paniikkiiii -olo, kun soin muutaman ajatuksen sille, että joulukortteja ei ollut vielä tehty. Saati suunniteltu edes.
Oon ennen ollut paljon aiemmin liikkeellä, mutta näköjään jo viime vuonna ollaan luotettu viime tinkaan, tänä vuonna vain meni vielä enemmän vitkutteluksi! Apua, samalla kaavalla sitten ensi vuonna ei ehditä ollenkaan..

Niin niitä oli sitten taas ruettava tekemään. Vaihdettiin kerhoon meno askarteluhommiin, kun siihen kuitenkin tulisi taas menemään pajon aikaa. Miusta askartelu on ihanaa, mutta miulla suunnittelussa kestää ja kestää. Oonkin hyvä matkimisessa, toisten ideoiden jatkokehittelyssä omaan tarpeeseen sopiviksi :D


Osa tehtiin ipanan kanssa yhteistuotoksina, mummeille ja muille tyypeille ♥ Tosin hän olisi halunnut jatkojalostaa myös ne miun tekemät kortit paremmiksi ;)

Niin ihanaa kun se lapsen kanssa puuhaaminen onkin, niin onneksi on taas kortit tehty, eikä tarvii heti uudestaan :D Sen verran koville se kuitenkin otti, kun pikkuapuri näpisti äidin juttuja aina silmän välttäessä, ja nappaili leikeltäviksi valmiita tai puolivalmiita tuotoksia, ja istuskeli avonaisten tussien päällä, saaden takapuoleensa housujenkin läpi uutta väritystä. 

Mulla selvästi oma rimakin korttien teossa on madaltanut, kun samalla koittaa säätää kaikkea muutakin ympärillä tapahtuvia asioita. Ei ole enää omat leikkaamiset täydellisesti muotoiltuja, mutta eipä se näytä enää itseä haittaavan. 



Nyt vaan olisi tänään muistettava postittaa nuo joulutervehdykset ajoissa. Tip tap!


lauantai 9. joulukuuta 2017

Kasvukipuja, painajaisia, mahakipua?


Päiväunia  "avaruusraketissa" 

En aina ihan tiedä, että mitä meillä yöaikaan oikein tapahtuu. Pienempi kahdesta nukkuu öitänsä oikein mukavasti, mutta isommalla pienellä on välillä omituisia, ei niin hyviä öitä. Ei onneksi usein, mutta toistuvasti kuitenkin.

Esikoisen vauvavuoden aikana mulla tuli imetysdieetti hyvin tutuksi, kun hänellä oli monia ruoka-aineita, joihin selvästi reagoi. Huonot yöt olikin meillä paljolti yhteydessä juurikin vääränlaiseen ruokaan. Ruoka-aineita karsimalla meillekin saatiin hyvät unet, ja sellaisia ne on päänsääntöisesti olleet edelleenkin, vaikka lapsella edelleenkin on ongelmia joidenkin ruoka-aineiden kanssa.

Meillä on tullut lähiaikoina tutuksi kahden yön taktiikka. Esikoisella on kaksi huonoa yötä aina peräkkäin, ei koskaan yksittäistä, tai kolmea. Nämä huonot yöt sisältää monta, yleensä 3-7 heräämistä kovalla itkulla, joka hetken päästä laantuu, alkaen taas uudestaan. Tosi, tosi kovaa ääntä lähtee pienestä raukasta.

Selvästi tätä tapahtuu ainakin silloin, kun vääriä asioita on syöty, mutta joskus, esimerkiksi viimeisin kerta on sellainen, ettei keksitä, mikä se voisi olla. Mitään väärää ei ole ipana saanut. Olenkin googletellut kaikki mahdolliset kasvukivut ja muut asiat, hampaatkin lapsella kun on jo suussa kaikki. Lapsi itse kun ei osaa nimetä heräämisen aiheuttavaa asiaa, ja sitten taas toisaalta on helposti johdateltavissa, jos kysyy sattuiko mahaan, näitkö painajaista, niin vastaus on joo sattuu tai joo näin minä. 

Mysteeristä on siis toistaiseksi, eli tietänee salapoliisinhommia  asian tiimoilta..

torstai 7. joulukuuta 2017

Muovikammoisen äidin myönnytys


Etsin tuolle isommalle pikkutyypille nukenvaunuja monen monta kuukautta. Äidin haaveissa oli tietenkin jotkut ihanat puiset vaunut, jotka kestäisi aikaa ja ei toisi näiden neliöiden hengitysilmaan enää lisää muovia. Mutta jaa-a, toisin kävi. 

Pitkän etsinnän ja yksien palautettujen vaunujen jälkeen totesin, että ostetaan ne muovivaunut sitten. Ettei vahingossa käy vaikka niin, että lapsuus menee ohi, kun äiti vaan etsii "sopivia" vaunuja. 


Brion Spin-vaunut meille sitten kotiutui reilulla neljälläkympillä, mustan perjantain tarjouksessa. Että ei paha hinta, normaalisiti nuo maksavat 70-90 euroa. Ajattelin, että josko nuo olisi kestävämmät, kuin jotkut ihan halpikset, ettei ainakaan useampia muovikärryjä tarvitsisi ostella, vaan nämä riittäisivät.

Vitsi miten ihana nuo oli koota, tai siis, ei niitä tarvinnut koota! Meni pieneen tilaan muutenkin, ihan vaan klik-klik ja valmiit. Aah.

Tuo ipana niitä on iloisena työnnellyt nyt sitten. Ja veikkaanpa, että jos alun alkaen ostopäätöksen olisi tehnyt hän, niin nuo meille olisi tullut joka tapauksessa, kun onhan nuo enemmän oikeiden vaunujen näköiset, kun jotkut puiset vastaavat. 

Että sori ipana, kun äiti vitkutteli asian kanssa! "Järkeväähän" nää olisi varmaan ollut antaa jouluna yhtenä pakettina, mutta näiden piti tulla jo synttäreinä syyskuussa, niin en viitsinyt pitkittää asiaa enää..


Tyyppi olisi halunnut ottaa Peppi-vauvan ja rattaansa mukaan viime viikolla myös junareissulle ♥


maanantai 4. joulukuuta 2017

Tapaus Niskakakka

Me ollaan vasta tälleen toisella kierroksella tutustuttu tähän ihanaan asiaan nimeltä niskakakka. Oon aina ajatellut, että säästyttiin ekan vauvan kanssa näiltä tämmöisiltä kakkavahingoilta siksi, koska noin 90% tuotoksista meni sinne pönttöön tai pottaan, ja sen lopun kymmenen prosentin osalta oltiin vaan onnekkaita.

Noh, sitten tämä toinen tyyppi. Oltiin viime viikko reissussa, ja ah sitä niskakakkojen määrää. Mitä ihmettä :D Kakkaa joka puolella. Rupesin miettimään, että mitä nyt on eri lailla kuin aiemmin? Vaipat! Mä olin reissuun pakannut tavallisia vaippoja niiden hetkien varalle, kun ei olla pesukoneen lähettyvillä, kestovaippojen sijaan. Esikoisen kanssa taas vedettiin reissutkin kestovaipoilla lukuunottamatta paria ulkomanreissua.

Oisko vaan niin, että kestovaipat imee sen löysän tuotoksen eri lailla? Tai että se vaipan vyötärökohta on vaan niin oleellisesti erilainen?
Millaisia kokemuksia muilla on, vaikuttaako vaipan laatu/merkki/muoto oleellisesti niskakakkoihin?
Jään seuraamaan tätä omaa empiiristä tutkimusta :D


Sappisaippua, pelastaja.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Halpaa kuin saippua, eli luonnonkosmetiikkaa pikkurahalla


Kuukauden päivät sitten mies oli työreissulla ostanut kaupasta käsirasvaa, kun oma oli unohtunut kotiin. Käsirasva oli uusi tuttavauus, Gertrude mummon tuubi, eli Oma Gertrude-merkkiä Saksanmaalta.

Se oli yllättävän hyvää ollakseen parin euron arvoinen tuubi, joten ostettiin kokeiluun merkiltä sitten myös shampoota, hoitoainetta ja suihkugeeliä. Odotukset korkealla, tietenkin. Mikään noista ei maksanut yli kolmea euroa, vaikka puteleilla kokoa onkin se 500ml. Eli tosiaan, halpaa kuin saippua.

Yleensähän me ollaan tilailtu luonnonkosmetiikat Saksasta, kun Suomessa hintataso on ollut paljon korkeampi. Näin ollaan tehty jo useamman vuoden ajan. Nyt on kuitenkin lähiaikoina tullut tännekin monta edullisempaa merkkiä, ja monien "perus"luonnonkosmetiikkamerkkien kuten Sante, Weleda, Lavera, Urtekram jne hinnat laskeneet ihan mukavasti. Pitkästä aikaa Prisman luonnonkosmetiikkahyllyllä käydessäni totesin, että hei, näitähän voi jo ostaa ihan täältä läheltäkin.



Mutta voiko tosiaan halvalla saada hyvää?

No sanoisin, että juu, kyllä voi, ainakin tällä kertaa. Täyteaineitahan nuo sisältävät joitakin, mutta ihan BDIH-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa kuitenkin. Jatkoon meillä noista meni shampoo ja hoitoaine, suihkugeelistä en ole ihan varma vielä. Ja tokikin käsirasvaa meiltä varmaan löytynee jatkossakin. 

Shampoo oli genreltään tuuheuttava, sisältäen vehnänalkioöljyä ja karpalouutetta. Shampoossa nämä kuitenkaan eivät juuri tuoksuneet, mun nenään ei haissut tai tuoksunut oikein millekään. Mutta sillä nyt ei itselleni suuremmin ole väliäkään, kunhan tekee tehtävänsä, eli saa hiukset puhtaiksi. Ja kyllä, toimihan se. Simppeliä.

Myös hoitoaine oli mallia tuuheuttava, samoilla ominaisuuksilla kuin shampookin. Tässäkään ei juuri tuoksua ollut, vaikka väriltään aine onkin haalean vaaleanpunaista. Mulla on kokemusta monista huonoista hoitoaineista luonnonkosmetiikan saralla, ja ne vaan ärsyttää, kun ekalla käyttökerralla jo tajuaa, ettei toimi, ja joutuu kuitenkin koko purkin käyttämään, kun ei roskiinkaan viitsisi heittää. Oikeastaan suurin osa edullisempien merkkien hoitoaineista on mun mielestä aika kuraa, Santen Brilliant Care on tähän mennessä ollut ainoa hyvä. Sellainen, jota voi hoitoaineeksi oikeasti kutsua.  Mutta juu, tämä hoitoaine oli miusta ihan toimivaa tavaraa. Käsituntumalla jo huomasi, että jes, tän koostumus ei ole liian luirua, vaan juuri sopivaa. Mun takkutukkaan toimi, yllätyin kyllä tästä eniten!

Sitten se suihkugeeli. Kaupasta meille valikoitui näistä se kosteuttava versio, joka sisältää vadelmaa ja piparminttuvettä. Sille olikin pienimmät odotukset, mulla, ja ei ne ainakaan ylittyneet. Koostumus oli ok, ja tässä jopa tuoksui se vadelma vähäsen! Tuotteessa sanotaan, että se puhdistaa ihon hellävaraisesti, ja mietin, että olenko vaan tottunut pesevämpiin tuotteisiin, ja siksi tämä ei niin hetkauttanut. Tai sitten olin vaan niin likainen, ettei se riittänyt :D Mutta jotenkin siitä jäi itselle hassu olo, että pitikö tän tehdä jotain. Miehen mielestä tämä taas oli ihan käypää tavaraa.



Ja niin, se käsirasva! Mies oli ostanut viinirypäleversion, eli ravitsevan käsivoiteen. Tuoksuu hyvältä ja imeytyy käsiin nopeasti. Kädet ei jää tahmean rasvaisiksi eikä liian kuiviksikaan. Jee. Käsirasvaa kun kuitenkin itsellä ainakin talvella kuluu toooosi paljon, niin sen toimivuus on ihan oleellista.

Tältä merkiltähän löytyy muutakin, esim. jalkarasvaa, vartalovoidetta ja hiusnaamioita. Miusta oli aika kiva, että Gertrude-mummelin nettisivulla on reseptivinkkejä näille tuotteille. Eli kun lisää ainesosaa x Gertruden puteliin y, niin tadaa, lisäominaisuuksia :)


Ootteko kokeilleet näitä?


keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Harvemmin neuvolassa


Me käytiin pitkästä aikaa neuvolassa. Neuvola-ajat oli vähän myöhässä, joten vietettiin aulassa leikkien paljon pitempi aika, kuin mitä itse neuvolakäynti kesti. Tämä oli vasta ensimmäinen käynti vauvan kanssa varsinaisessa lasten neuvolassa. Ollaan tämänkin vauvan kanssa aloitettu käymään neuvolarumbaa harvennetusti, niinkuin esikoisenkin kanssa. Me taidettiin ekalla kierroksella käydä pääsääntöisesti vain lääkärineuvoloissa, ihan alussa taisi olla tosin joku yksittäinen muukin neuvola-aika, jolla käytiin, ennen kuin totesin, että tää on meidän osalta semmoista ajanhukkaa puolin ja toisin, peukaloiden pyörittelyä paikan päällä. Kauhean usein ei olla siis siellä vierailtu.

Ja miksi sitten näin?

Yksinkertaisesti meillä ei ole, tai ainakaan ei tähän mennessä, ole ollut tarvetta käydä sen useammin. Imetys sujuu ja tyyppi kasvaa. Sen huomaa ihan silmämääräisestikin, niinkuin esikoisenkin kanssa. On meillä tosin vauvavaakakin, miusta on mielenkiintoista seurata vauvan kasvua, eikä niin, että kävisin neuvolassa vaan sen takia, että näkisi tuleeko painoa riittävästi. Eikä tuo pituuden tai päänympäryksenkään mittaaminen onneksi kovin vaikeaa ole :)


Vapaaehtoista

Kaikkihan eivät tiedä, ettei neuvola suinkaan ole pakollinen juttu. Ja sitten taas osan mielestä sen juurikin täytyisi olla pakollinen kaikille, etenkin vauvavuoden aikana. Suomalainen neuvolakäytäntö on ihan huippu juttu, apua ja tukea saa moneen asiaan. Onneksi kuitenkin neuvolakäynnit ovat vapaaehtoisia, koska on erilaisia perheitä ja erilaisia lapsia eri tarpeineen. Itse olen ihan iloinen, ettei meidän tarvitse olla viemässä resursseja niiltä, jotka niistä enemmän hyötyvät.

Ja mites sitten ne rokotteet? Käytännössä niitäkin saa halutessaan tavallisesta suunitelmasta poikkeavastikin, koska ovathan nekin Suomessa vapaaehtoisia. Mahdollista on ottaa myös vaikkapa myöhennetysti tai yksi rokote kerrallaan. Miten nyt sattuu näkemään tarvetta olevan. Eli senkään takia juuri tietty käynti tietyn kuukauden kohdalla ei ole mitenkään kiveen kirjoitettu.

Aika ihanan onnekastahan tämä on, kun ei ole tarvetta käynneille, vaan kaikki on hyvin. Toki jos huolia olisi, niin käytäisiin useamminkin. Mutta esimerkiksi keskikäyrää hitaampi painonkehitys ei mielestäni sellainen huoli edes ole, lapset kun kasvaa kaikki omia käyriään, pääasia, että kasvavat. Toiset kasvaa hitaammin, toiset nopeammin, ja keskikäyrähän on vain se keskiarvo, ei ideaalitilanne.


Siellä me chillailtiin, neuvolan aulassa

maanantai 27. marraskuuta 2017

Fröbelin palikat 30v - ihana oma lapsuus



Monissa lapsiin liittyvissä asioissa sitä elää omaa lapsuuttaan uudelleen. Tai niitä ihanimpia juttuja! Nostalgiaa herättävät lastenohjelmat, lastenlaulut, kirjat, lelut.. Siis mitä vaan. Niin monissa asioissa oma lapsuus ja sen tuomat ihanat muistot kulkevat käsi kädessä nykyhetken kanssa. Ja hei, kuinka huippua se on!!

Niin myös Fröbelin palikoiden kanssa. Sinnehän se oli sitten päästävä, konserttiin, kun tänne kotikaupunkiinkin saapuivat 30-vuotiskiertueineen. Mies kieltäytyi lähtemästä, ei tykkää yhtään, ei ole lapsena kuunnellut. Mutta mepä tyttöjen kanssa lähdettiin :)

Kyllähän tuo esikoinen tykkäsi. Lauluja kuunneltiin ennakkoon, että ne olisivat tuttuja sitten paikan päällä. Mutta luulen kuitenkin, että tässä kohtaa tää äiti kyllä tykkäsi eniten. Tutut laulut ja tutut tyypit lavalla, joiden videoita koko lapsuus pikkuveljen kanssa tuijoteltu ja kaikki ulkoa opittu. Samalla jotenkin huvitti, kun aikuisiahan tässä kai pitäisi olla?


Vaikken siellä ilosta puhkuen mukana hyppinytkään, tai nykyään heidän musiikkia kuuntelemalla kuuntele, niin kyllä se tuntui hyvältä sydämessä, kun sai viedä oman lapsen kuuntelemaan jotain, mikä oli itselle pienenä ollut niin tärkeää ♥ Ja hyvin ne sedät siellä jaksoivat edelleen!

Heee-i huuli-luuli, kuului Huugi-guugi vielä kotimatkallakin ♥



lauantai 25. marraskuuta 2017

Kun joku puuttuu


Kukaan ei ole kuollut, mutta tärkeä ihminen on poistunut eron kautta lähipiiristä. Ensimmäinen ajatus itsellä oli, että mitä, voiko niinkin käydä! Ei ole tullut mieleenkään, omista tärkeistä ihmisistä. Olo on tosi hämmentynyt, kun tarkoittaahan se yhtä lailla sitä, että tärkeä ihminen vähenee meidänkin elämästä. Ihmisen on mieltänyt perheenjäsenekseen, ja sitten yhtäkkiä se ei sitä olekaan enää.  Tekee mieli huutaa, että eiii, iso virhe, älkää tehkö sitä, korjatkaa se! Mikään tässä elämässä ei olekaan ikuista, ei tämäkään asia.

Tulevana jouluna joku puuttuu yhteisestä kokoonpanosta, eikä tule serkkujakaan meidän lapsille sillä yhdistelmällä. Pitääkö lapselle sanoa, että hänen iltarukous-rimpsustaan täytyy vähentää yksi ihminen? Hän kun tykkää siinä kohtaa päivää muistaa kaikkia rakkaita nimeltä. Hämmentävää, miten paljon asia meidänkin pikkuperheeseen vaikuttaa, ja tuntuu. On tullut itselläni uniin asti, toisten ihmisten ero.

Surutyötä. Luulen, että myös jonkin verran kyyneleitä.



Kuva Pixabay

torstai 23. marraskuuta 2017

Omien synnytysteni erot


Parisen päivää sitten kuulin mielipiteen, jonka mukaan on turhaa vertailla ensimmäistä ja toista synnytystä, koska ensimmäiseen synnytykseen ollaan usein pettyneitä, ja monesti syynä on oma tietämättömyys. No, kirjoitan aiheesta silti, ihan vaan mielenkiinnosta. En siksi, että kokisin jotenkin olevani parempi äiti tai ihminen synnytyksineni, näitäkin vihjailuja kun aiheeseen liittyen kuulee monesti, vaikkeivat ole juuri minua henkilökohtaisesti koskeneetkaan. Vaan ihan vaan siksi, koska haluan, tää on mun lemppariaiheita, synnytys ja kaikki siihen liittyvät asiat. Synnytyskokemuksensa voi kuitenkin arvostella vain synnyttäjä itse. 

Etenkin mua kiinnostaa omissa synnytyksissäni synnytyksen jälkeinen olotila ja se, mitkä kaikki asiat siinä synnytyksessä siihen olotilaan ovat vaikuttaneet.

Eli tadaa, tarjolla mun lempparia, synnytysjuttuja, tosi pitkän sepustuksen kera! ♥



Takana kaksi synnytystä

Mulla on takana kaksi synnytystä, jotka molemmat ovat olleet hyviä synnytyksiä. Viimeisin synnytys oli suorastaan upea. Ihana. Koitan aina palata niihin hetkiin ja tunnelmiin, ja saada sitä ihanaa oksitosiinin täyteistä olotilaa tähänkin hetkeen, arjen keskelle.

Molemmissa synnytyksissäni on ollut paljon samaa, mutta myös isoja eroja. Ensimmäinen eroavaisuus on helppo nimetä, synnytyspaikka nimittäin. Esikoinen syntyi Jorvin sairaalassa, allashuoneessa synnytysjakkaralla ollessa, viimeisin taas suunnitellusti kotona olohuoneessamme, veteen synnytysaltaaseen. Ensimmäisen synnytyksen kesto 5,5h, toisen 3h. Ensimmäisestä synnytyksestä en ole tainnut koskaan kirjoitellakaan, mutta tämä viimeisin synnytys löytyy tästä.

Synnytykseen valmistautuminen

Molempiin synnytyksiini valmistauduin mielestäni huolella. Toki näin jälkikäteen mietittynä, olisi ensimmäiseen voinut valmistautua vielä enemmän.
Tämänkertaisesta valmistautumisesta löytyy lisää tässä ja tässä. Toki mulla jäi viimeisimmällä kerralla muutama kirja lukematta ihan laiskuuttani, mitkä kotiin olin luettavaksi varannut, mutta muutoin sain tehtyä ja pähkäiltyä ne asiat, mitä olin halunnutkin ennen synnytystä hoitaa ja valmistella.
Ekalla kerralla toki miulla ei ollut omaa synnytyskokemusta pohjalla, niin tiedon sisäistäminen oli vähän erilaista. Sen vuoksi en esimerkiksi mitenkään syvemmin paneutunut rentoutumiseen synnytyksessä, tai sisäistänyt kaikkea esimerkiksi autonomisen hermoston toiminnasta, tai etenkään siitä, miksi kehoa ei kannata "häiritä" turhilla asioilla synnytystilanteessa. Tyydyin siis vain pintapuolisiin tietoihin noista asioista.

Avautumisvaihe ja kivunlievitys

Ensimmäisessä synnytyksessä avautumisvaiheen vietimme kotioloissa doulan ja miehen kanssa lääkkeettömiä kivunlievityksiä käyttäen, ja sairaalassa sitten pääsin sisätutkimuksen jälkeen synnytysaltaaseen. Kivunlievityksenä käytettiin: akupainanta, liike, vesi, doula, tsemppaaninen, mies, äänenkäyttö, hengitys, rentoutuminen, mielikuvat. Kätilö laittoi minulle myös akuneulat korviin, mutta en osaa sanoa, mikä niiden vaikutus hommassa oli. Ja kyllä, lasken myös miehen ja doulan läsnäolon kivunlievitykseksi, koska myös tuki ja turvallisuuden tunne ovat synnytystä edistäviä asioita.

Kotisynnytyksessä avautumisvaiheessa nojailin jumppapalloon, oleilin suihkussa ja synnytysaltaassa. Vielä ekaakin synnytystä vahvemmin käytössä olivat äänenkäyttö, rentoutuminen ja hengitys. Ja hei, musiikkia kuuntelin tällä kertaa myös! Aluksi Juha Tapiota jumppapallolla ollessa, synnytysaltaassa oleillessa sitten Nina Leetä.


Toimenpiteet

Ja toki, koska synnytyspaikat eroavat toisistaan, myös toimenpiteiden määrä oli aivan eri. Jorvissa synnytellessä settiin kuului sisätutkimus makuuasennossa, jatkuvaa sydänäänien kuuntelua langattomilla vehkeillä, vauvan ponnistus jakkaralla kätilön ohjeistaessa ponnistamaan, sekä yritys tuikata oksitosiinipiikki, vaikkei se ollut tarpeellinen. 

Toisessa synnytyksessäni (kotona) sisätutkimuksia mulla ei ollut (toki niitä sielläkin saa halutessaan), dopplerilla sydänääniä kuunneltiin kerran tai kaksi, vauva syntyi mun, ja ainoastaan mun (kehon) tuntemuksia kuunnellen, eikä kukaan yrittänyt tuikkailla mitään piikkejä.
Ja mikä tärkeää myös, paikalla oli ainoastaan minun itseni valitsemia ihmisiä. Sellaisia, joiden seurassa tiesin pystyväni rentoutumaan, ja joiden tiesin antavan minulle myös täyden tuen sekä synnytysrauhan.


Ponnistusvaihe

Ensimmäisessä synnytyksessä ponnistusvaiheen kestoksi on merkattu 15 minuuttia, jälkimmäisessä se oli viiden minuutin luokkaa. Kumpikaan ei siis mikään kauhean pitkä rupeama. Esikoista ponnistelin synnytysjakkaralla. Ensimmäiset ponnistusyritykset oli tosi brutaaleja, kätilö ohjeisti ponnistamaan, vaikkei mulla ollut sillä hetkellä supistustakaan päällä. Kiire tai hätä ei ollut, jälkeenpäin olen miettinyt, että miksi näin ponnistutettiin.

Hämmentyneenä koitin sitten ponnistaa kaikin voimin, vaikka oikeastihan tiesin, ettei niin "kuuluisi", tai kannattaisi tehdä. Kilttinä tyttönä ja eka synnytys kyseessä, niin tottelin. Ilman supistuksia ponnistaminen tuntui tosi, tosi rajulta. Tavallaan tuntui jo siinä hetkessä, ettei tää tee kauheen hyvää keholle. Ihme kuitenkin, ettei tullut mitään repeämiä. Onneksi oli hyvä ponnistusasento, ja olin valmistellut välilihaa öljyten ja hieromalla. Ja ehkä ihan myös good luck. Loppuponnistus meni paremmin, omien supistusten kanssa, mutta siinäkin käytin aivan liikaa voimaa puskemalla itse, enkä keskittymällä rentouttamaan lihaksia.

Toisessa synnytyksessä menikin ihan eri lailla. Toki se oli nopeampi settikin, mutta myös itse keskityin tässäkin vaiheessa hengittämään ja rentouttamaan itseäni. Omilla voimilla työnsin vain silloin, kun tuntui, että on ihan pakko niin tehdä. Kätilö yhdessä vaiheessa sanoikin, että nyt älä työnnä yhtään enempää. Vaikka toki ponnistusvaihe tuntuikin, niin silti tuntemus oli aivan eri, kun ei ponnistanut yhtäkään kertaa apinanraivolla.



Fyysinen vointi synnytyksen jälkeen

Suurimmat erot miulla on ollut kuitenkin siinä synnytyksenjälkeisessä olossa. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen olin heikossa hapessa voimalla ponnistamisen jälkeen. Huippasi kovasti, pyörryinkin muutaman kerran. Toisessa taas olin ihan voimissani ja jaloillani heti, vaikka molemmissa esim. hemoglobiini on synnyttämään mennessä ollut samalla tasolla, ja verenvuoto vähäistä.

Esikoisen synnytyksen jälkeen myös alapää oli kipeä useamman viikon. Sain kyllä istuttua ihan ok, ilman ekstrapehmikkeitä, kunhan istumaan asettautui varovasti. Myös vessassakäyminen sattui, ja se tapahtuikin käsisuihku apuna. Alapäässä oli myös ikävä paineentunne, olisi tehnyt mieli kävellä kättä haaroissa pidellen, kun tuntui, että sisäelimet valuu pimpsan kautta ulos. Laskeumaa ei muka ollut, eikä sieltä tosiaan fyysisesti mitään roikkunut, tuntemus oli vain tosi kurja, ja liittyi juurikin tuohon ponnistamiseen, niin kuin moni muukin asia.

Koska toisessa synnytyksessä sain synnyttää kehoa kuunnellen, eikä kukaan usuttanut puskemaan väärään aikaan tai kaikin voimin, oli myös olo synnytyksen jälkeen ihan erilainen. Olin jaloillani heti synnytyksen jälkeen, siinä rauhassa ihmeteltiin istukkaa ja punnittiin itse vauvaamme. Pissaaminenkaan ei sattunut ollenkaan, eikä mulla alapää ollut kipeä synnytyksen jälkeen. Siis ollenkaan.

Muutenkin olo oli heti synnytyksen jälkeen ihan huippu, ja on sitä vieläkin, tälleen reilun kuukaudenkin jälkeen synnytyksestä. Olen jo tässä monta kertaa ehtinyt unohtaa, kuinka vähän aikaa synnytyksestä on, kun olo on niin tavallinen. Ihan ihmeellistä.


Pääkoppa synnytyksen jälkeen

Olen onnellinen, kun mulla on vain hyviä synnytyskokemuksia ollut. Esikoisen synnytyksen jälkeen mulla kesti kuitenkin pitkän aikaa käsitellä tuota ponnistusvaihetta, sekä sitä, että avustava kätilö tuli mun synnytykseen riitelemään, vaikka meidän käytös häntä kohtaan oli ihan asiallista. Se, että mulle yritettiin tehdä asioita, jotka oltiin suullisesti ja kirjallisesti kielletty, antoi tosi kovan turvattomuuden tunteen. Jokaisella synnyttäjällä kuitenkin pitäisi olla päätösvalta omasta kehosta. Ja etenkin, kun ei ollut hätätilanne, vaan kaikki oli hyvin.
Mulle, juuri synnyttäneelle jäi vaan kurja olo tapahtuneesta. Hassua, miten tavallaan pieni asia voi nousta vaikutukseltaan niin suureksi. Olo oli ihan ylikävelty.

Kyllä, tärkeintä on, että lapsi ja äiti voivat hyvin ja synnytys menee muutoinkin hyvin, mutta näiden sanojen varjolla usein vähätellään synnyttäjien kokemuksia. Aivan kuin millään muulla ei olisi merkitystä, kuin sillä, että ollaan hengissä. Koska kyllähän muullakin on väliä, vaikka välillä näkeekin röyhkeitä, julkeita kommentteja siitä, kuinka synnyttäviä äitejä verrataan joihinkin elämysmatkailijoihin, ja kehotetaan käymään lasten teholla saamassa perspektiiviä elämään. What? Ai että synnytyskulttuuria ei kannata kehittää, koska joillekin käy huonommin? Samalla logiikalla esim. tasa-arvossa ei kannata pyrkiä edemmäs, koska "kattokaapa vaikka Afrikasta vähän perspektiiviä elämään!". Ei näin.

Niitä hetkiä ja kokemuksia kantaa kuitenkin sisällään koko ikänsä. Ei syntymän ihmettä unohda, oli se sitten ihanaa, ok, tai todella traumatisoivaa. Ja esimerkiksi traumatisoivat synnytykset näkyvät kyllä, on kuitenkin olemassa synnytyksen jälkeistä masennusta, vaikutukset lapsilukuun, kiintymyssuhteen muodostumiseen, pelkopolikäynnit, jaksaminen vauva-arjessa, vaikutus synnyttäjän seksuaalisuuteen jne. Vaikutukset voi olla hyvinkin kauaskantoiset.



Tämän toisen jälkeen olisin ollut valmis synnyttämään heti uudestaan. Ja olen edelleen fiiliksissä ihanasta synnytyksestä, joka mulle suotiin ♥



maanantai 20. marraskuuta 2017

Taaperoihmisen joulukalenteri



Tänä vuonna esikoinen saa tavarajoulukalenterin. Tää on taas yksi asia, jota olen itse lapsiperhe-elämässä odottanut, eli joulun hypetys! Oma joulukin tuntuu vielä paljon ihanammalta, kun siihen liittyy se lapsen aito odotus ja ilo.

Viime vuonna esikoinen ei vielä kauheasti joulukalenterien päälle ymmärtänyt, mutta joulukuusi sentään oli kiva juttu hänestäkin, ja ne lahjat. Yksi kuvakalenteri meillä oli silloinkin, mutta ei se häntä kauheasti kiinnostanut. Nyt tuo pieni miettii jo joululahjoja ja tonttuja, vaikka tietääkin tontut ja pukin saduksi. Tai no tietää ja tietää, vaikea sanoa, mitä kaikkea on ihan tajuamisen tasolle yltänyt. Tänä vuonna olen jo hamstrannut kirpparilta muutamat joulukirjat ja joulumusiikkia, että päästään varmasti fiilikseen.

Ipanan joulukalenteri koostuu kivoista jutuista, joista osan hän olisi saanut joka tapauksessa, esimerkiksi uusia alkkareita ja sukkia oli ostoslistalla muutenkin. Jännempäähän ne on kuitenkin saada tälleen kalenterista :) Lisäksi vähän herkkuja, yöpuku hänen Peppi-vauvalleen, kirjoja ja koruja kirpparilta ja muuta pikkupuuhaa.


Vähän ehkä luulen, ettei tämä kuitenkaan tule olemaan ihan jokajouluinen setti, ei ainakaan ihan tämmöisenään. No, mutta ainakin tälleen ekaa kertaa, kun lapsi on jo jouluiässä, niin tykkääntykkään! Eli toisin sanoen tää on vähintään yhtä paljon äidin ilo, kuin lapsenkin ;)


lauantai 18. marraskuuta 2017

Kuukauden ikäinen

Ihanasta tapahtumien yöstä on jo kuukausi! Niin vanha on jo tuo meidän pienempi tyttönen tänään. Apuuva. Ei esikoinen ikääntynyt näin nopeasti kyllä! Nopeutuuko ajanjuoksu jokaisen lapsen jälkeen, vaiko ainoastaan ensimmäisen lapsen jälkeen? Toki eka vauvavuosikin meni nopeasti, mutta jotain rajaa sentään.

Arki soljuu omalla painollaan. Ollaan paljolti puuhailtu samoja asioita, kuin esikoisen kanssa ennen vauvan syntymääkin, eli vauva on päässyt kerhoon, muskariin, kirppikselle, kirjastoon. Ihan leppoisasti hän on mukana roikkunut, enimmäkseen nukkuen. Unenlahjat on hyvät. Tähän mennessä hän onkin nukahtanut aina, kun ollaan johonkin lähdetty.

Ai mikä sotkun määrä? En oo huomannut, että ois lisääntynyt ;) Mutta toinen vaan nukkuu.


Mun on vaikea käsittää, että oikeasti, tyyppi vaan voi sammahtaa johonkin, mihin hänet on käsistään laskenut. Mihin vaan! Ollaankin miehen kanssa nyt vasta tämän toisen tyypin kanssa tajuttu, mitä se "sleeps like a baby" tarkoittaa :D

Massakausi täällä on selvästi, tyyppi on saanut jo reilun kilon verran habaa sitten syntymänsä. Kasvaa tässä kohtaa ihan samalla lailla, kuin siskonsakin. Ekat nuhatkin on koettu, koska isosisko on aika ahkera pusuttelija, ja pusutteli sitten sen nuhankin siskolleen. 


Iltaisin, aina siskon mennessä nukkumaan, on meillä tämän minityypin kanssa treffit sohvalla seurustellen, torkkuen ja maitoa tankaten. Tyyppi osaa jo hekottaa äänettömästi, kun isi kutittelee. Hulvattoman näköistä ♥ 

Yöunille vauva käy meidän kanssa yhtä aikaa, nappaan vaan kainaloon. Siinä se sitten tuhisee koko yön, muutaman kerran välillä maitoa napaan vetäen. Aamulla hän jää vielä sänkyyn nukkumaan, kun me esikoisen kanssa noustaan aamun puuhiin.  

Toivottavasti seuraava kuukausi menisi edes vähän hitaammin.. :)


torstai 16. marraskuuta 2017

Parisuhteen sisustuskompromissit


Mies tilasi uuden subbarin olohuoneeseen. Aloin miettimään, että tähän pisteeseen on aika pitkä matka käyty, että kodissa, jossa myös minä asun, on olkkarissa jo monen monta mööpeliä. Ja ennen kaikkea se, että se on mulle ihan ok.

Mun matka ennen yhteisiä olohuoneita on lähtenyt ihanasta, punaisesta pikkuyksiöstä, jossa oli jokainen yksityiskohta vimpan päälle mietitty. Ei telkkaria tai muita vehkeitä, vaan sen sijaan vaatekaappeja tuplamäärä ja keskellä koko komeutta tanssitanko. Sitä pikkuista sinkkutytön yksiötä rakastin kovasti. Pilkkuja ja raitoja, valkoista ja punaista sopivasti sekaisin.


Niihin aikoihin itseäni inhotti sisustuksessa kaikki musta, ja tosiaan, kaikki elektroniikkahärpäkkeet. Ja sitten tavattiin miehen kanssa. Iso telkkari, ja rakkaus mustaan sisustuksessa. Eikä, mitä ihmettä!? Ja sitten vielä ne kaiuttimet ja muut. Siinä sitten lähdettiin miettimään, että mitä asioita halutaan yhteiseen kotiin tuoda ja ostella.

Ekassa yhteisessä kodissa subbari oli tilanpuutteen vuoksi telkkarin takana, ja kaiuttimet vielä siihen aikaan pienen pienet. En tykännyt, mutta siedin, niin kuin mieskin hienosti sieti mun vaatepaljoutta ja muuta tavaramäärää. Tanssitanko oli myyty, koska joo, ei mahtuisi mihinkään, ja paikkakunnanvaihdos vaikutti myös aktiiviseen harrastamiseen. Ostettiin musta sängynrunko päätyineen, koska yllättäen alkoi miellyttää omaakin silmää.



Jossain vaiheessa olohuoneeseen löysi tiensä myös vahvistin, ja vuosi vuodelta kaiuttimien koko on kasvanut. Kasvutahti kenties sama, jolla itse olen heittänyt vanhoja tavaroitani pois (jotta neliömäärän täyttöaste pysyisi samana ;) ). Vaivihkaa kaiuttimet ovat syrjäyttäneet myös mun taulut ja tuikkukipot, jotka ennen siinä tv-tason reunaa olivat koristamassa.

Ja samalla kuitenkin myös oma silmä on tottunut.


Saksasta tilattu subbari saapunee lähipäivinä, ja mies odottaa sitä jo suunnilleen tunteja laskien.
Hauskaa, miten yhdessäolo muuttaa ihmistä. Nykyään olen vain iloinen, että toisen subbarihaave toteutuu. Mustaa keittiötä, joka on myös haaveissa, en kyllä oikein vielä ainakaan purematta niele, mutta eihän sitä koskaan tiedä :)

Oon onneksi miekin tehnyt jotain. Voi olla, että miehen sinkkuboksissa sohvalle mahtui myös istumaan sohvatyynyjen sekaan. Ja tuskinpa hän tuolloin osasi kaivatakaan vaikkapa vuodenaikojen mukaan vaihtuvia verhoja.. ♥


Kuvat miun punaisesta yksiöstä

tiistai 14. marraskuuta 2017

Kaappien tyhjennystä ja täydennystä

Lähiviikkojen ja kuukausien kirppislöydöt ovat oikeastaan kaikki olleet arkisia, pieniä löytöjä. Ilahduttavia, ja jossain vaiheessa käyttöön tulevia, mutta ei mitään suurta tai mullistavaa, mitä olisi tosi kovasti etsinyt. Ja hei, missä on taas ne löytöretket, kun yhdellä kertaa löytyy ihan huima kirppissaalis? Ei ole näkynyt!

Meneillään on ollut myös kova kaappien (tai oikeastaan nurkkien) siivousvimma, ja tavaraa on laitettu eteenpäin enemmän, kuin mitä ostettu jemmaan lapsia ajatellen. Historiallista. Aina tuntuu löytyvän lisää karsittavaa tavaramäärässä, vaikka säännöllisesti pari kertaa vuodessa tuo tuonlaatuinen siivousvimma iskeekin.




Tästä siivousvimmasta eritoten mies on ollut ilahtunut. Yksi kassillinen myyty, toinen laitettu roskiin, ja yksi jätti-ikeakassi suuntaamassa Konttiin. Tekee miehen onnelliseksi ;)


Edellisiä kirppislöytöjä:
Jänniä hetkiä kirppiksellä
Ensimmaisiä ostoksia vauvalle
Välikausi kirpparilta (ainakin melkein)
Kirppismäihä